Viimeinen lähtijä sulkee portin: Janne Krakau, 18, on Lyseon lakkautetun ilmailulinjan viimeisiä ylioppilaita – lentämisestä haaveileva nuori pääsi kesätöihin Helsinki-Vantaalle

Mäntsäläläinen Janne Krakau, 18, on viimeisiä Jyväskylän lyseon lukion ilmailulinjan opiskelijoita. Linja päätettiin lopettaa 2016, koska se vei liikaa taloudellisia resursseja. Linjalla pystyi opiskelemaan yksityislentäjän lupakirjaan vaadittavia lentämisen teoriaopintoja osana lukion opintokokonaisuutta. Krakaun mukaan linjan opintoihin sisältyi myös muun muassa purjelentokoneen kyydissä matkustamista, ilmailuopistoon tutustumista ja laskuvarjokurssia. Krakaun innostus ilmailuun heräsi jo pikkupoikana.

– Kun näin pienenä lentokentällä ensimmäisiä lentokoneita, niin kiinnostus heräsi. Olin kaikesta lentokoneaiheisesta jo silloin kiinnostunut, mutta kahdeksannella luokalla rupesin asiaa vakavammin miettimään. Lentäjän ammatti tuntui silloin jo omalta, ja vanhemmatkin kannustivat asian kanssa.

Krakau muutti lukion perässä Jyväskylään, mutta nuoresta iästä huolimatta hän oli jo kotona tottunut laittamaan ruokaa ja pitämään huolta itsestään. Muutto Kuokkalaan sujui hyvin, vaikka ensimmäiset viikot olivat hieman haasteellisia omillaan.

– Pyykinpesu oli isoimpia muutoksia omilleen muutossa. Kuitenkin sitten, kun lukio-opinnot lähtivät rullaamaan, myös uusi ympäristö selkiytyi. Lukioajan Krakau pysyi Keski-Suomen opiskelija-asuntojen (KOAS) soluasunnossa. Lukio-opinnot sujuivat Krakaulta omalla painollaan, mutta hän hieman jännittää pitkän matematiikan tuloksia. Nyt Krakau on jo kesätöissä Helsinki-Vantaan lentokentällä turvatarkastuksessa ja ottaa seuraavia askeleita lentämisunelmaansa kohti.

– Alkukeväästä kun katselin kesätöitä, pomppasi turvatarkastustyö silmille ja se tuntui heti järkevältä. Samalla pääsee näkemään tarkasti aikataulutettua lentokentän arkea.

Lentämisen ympäristöystävällisyydestä puhutaan paljon, ja Krakaukin on joutunut miettimään asiaa. Hän on sitä käynyt läpi myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, mutta tullut siihen tulokseen, että hän voi muilla tavoin vaikuttaa omaan kuluttamiseensa. Ilmailualakin kehittyy ja sähköllä liikkuvia lentokoneita kehitetään.

– Ilmailuala olisi olemassa ilman minuakin, ja voin vaikuttaa asioihin sitten myös muita reittejä. Koko ajan otetaan askeleita eteenpäin, Suomessakin lensi juuri ensimmäistä kertaa sähkökäyttöinen pienkone.

Krakau näkee itsensä juuri matkustajalentokoneen johdossa, jolloin hän voisi samalla myös nähdä maailmaa hieman erilaisesta vinkkelistä. Ilmailusta kiinnostuneita nuoria hän kehottaa olemaan lentämiskiinnostuksen kanssa aktiivisia ja rohkeita.

– Ottakaa asioista selvää, soitelkaa ja menkää vaikka paikan päälle selvittämään lentämiseen liittyvistä koulutuksista ja töistä. Alan tekijät suhtautuvat ilmailuun intohimolla ja vastaavat mielellään.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .