Jorma Ollilalla paksuin tilipussi

Vuoden 2007 ansiotuloissa kärkinimi oli Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, joka tienasi 9,8 miljoonaa euroa. Ollila palasi omalle paikalleen, sillä viime vuonna kärkisijaa lainannut Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius putosi 2,1 miljoonan euron tuloillaan sijalle 31.

Sundholm tunnetaan satojen patentoitujen keksintöjen laatijana. Vuonna 1985 perustettu Marioff valmistaa vesisumusammutusjärjestelmiä, joita käytetään muun muassa laivoilla.

Pääomatulojen saajista listan kakkonen ja kolmonen ovat islantilaisille myydyn pankkiiriliike FIMin entisiä omistajia. Seppo Sairasen pääomatulot nousivat yli 67 miljoonaan ja Markku Kaloniemen yli 24 miljoonaan euroon.

Lähes samoihin lukemiin eli 22 miljoonaan ylsi terveyspalveluyhtiö MedOnen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen.

Rikkaimpien listan kestonimi, Sanoma-konsernin suuromistaja Aatos Erkko jäi nyt runsaan 19 miljoonan tuloillaan viidenneksi. Kuudentena on SRV-yhtiöiden perustajiin kuuluva Jorma Haapamäki ja seitsemäntenä Trainer’s House -valmennusyhtiön toimitusjohtaja Jari Sarasvuo.

Ansiotulojen puolella toiseksi paksuimman tilipussin sai Ollilan jälkeen pääomasijoitusyhtiö EQT Partnersin osakas Juha Lindfors 5,3 miljoonan ansioillaan. Kolmatta sijaa hallitsi Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila, jonka tulot ylsivät 5,1 miljoonaan.

Sammon konsernijohtajan Björn Wahlroosin ansiotulot nousivat 2,9 miljoonaan euroon. Hänen sijoituksensa listalla oli neljästoista. Wahlroos hankki kuitenkin 9,4 miljoonan euron pääomatulot ansiotulojensa päälle.

Lue kaikki veroaiheiset jutut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.