Kapellimestarit Lintu ja Rouvali tienasivat yli 300 000 euroa

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu tienasi verotettavaa tuloa yhteensä noin 321 000 euroa, josta ansiotuloja oli noin 313 100 euroa. Huimassa kansainvälisessä nosteessa olevan 33-vuotiaan Santtu-Matias Rouvalin ansiotulot olivat noin 316 000 euroa viime vuonna. Pääomatuloa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina työskentelevällä Rouvalilla ei ollut.

Rouvali seuraa Esa-Pekka Salosta Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2021 alkaen. Salonen aloittaa vuonna 2020 San Franciscon sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Hänellä ei ole verotettavaa tuloa Suomessa.

Myöskään Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarilla Susanna Mälkillä ei ollut viime vuonna Suomessa verotettavaa tuloa.

Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarin tehtävän kevätkauden lopussa päättänyt Leif Segerstam tienasi viime vuonna yhteensä noin 129 000 euroa.

Savonlinnan oopperajuhlien taiteellisena johtajana syyskuussa aloittanut kapellimestari ja pianisti Ville Matvejeff ansaitsi viime vuonna noin 160 000 euroa. Matvejeff on muun muassa Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestari. Vuosina 2016–2018 hän työskenteli Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.

Ukrainalaissyntyisen kapellimestarin Dalia Porran (entinen Stasevska) ansiotulot olivat viime vuonna noin 98 000 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja. Porra aloitti kesällä BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana.

Lue kaikki veroaiheiset jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.