Tulojen repostelulle ehkä stoppi

Verotietojen julkaiseminen mediassa ei välttämättä jatku Suomessa nykyiseen tapaan. EU voi mahdollisesti estää tällaisen tietojen levittämisen kokonaan.

Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt EY-oikeudelta ennakkoratkaisua verotietojen julkaisemisesta tiedotusvälineissä. EY järjestää asiassa suullisen käsittelyn 12. helmikuuta. Ennakkoratkaisun jälkeen KHO tekee päätöksen.

Useimmissa EU:n keskieurooppalaisissa jäsenvaltioissa tiedotusvälineet eivät voi julkaista verovelvollisten ansio- ja pääomatulotietoja samalla tavalla kuin Suomessa. Hallinto-oikeus ja Tietosuojalautakunta puoltavat verotietojen julkaisemista.

Julkisen sanan neuvoston JSN:n uusi puheenjohtaja Pekka Hyvärinen pitää hyvänä, jos verotietojen julkisuusperiaate säilyisi. Se liittyy hallinnon avoimuuteen ja julkisuuteen sekä kansalaisten oikeuteen tietää esimerkiksi verotuksen oikeellisuudesta ja tulonjaosta.

- Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tämä käytäntö julkaisemisesta jatkuu. Jos EU toisin päättää, en sille mitään voi. Ei se ole silti valtavan suuri menetys, jos niistä joudutaan luopumaan, mutta myös julkaisemisella on hyvät perustelut, Hyvärinen arvioi.

Eniten JSN:n puheenjohtajaa askarruttaa se, että verotietojen julkaisukriteerit ovat eri puolilla maata erilaiset. Jossakin pienessä kunnassa vähävaraisemmalla alueella pienituloisetkin ihmiset tulevat julkaisemisen piiriin eri tavalla kuin esimerkiksi Helsingissä.

Näin ollen ihmisillä on asuinpaikasta riippuen ikään kuin erilainen julkisuuden suoja eri puolilla maata.

Hyvärisen mielestä verotietojen julkaiseminen on kimurantti kysymys. Jos julkaiseminen sallitaan edelleen tulevaisuudessa, hän ei näe sitä ongelmallisena, vaan avoimeen suomalaiseen käytäntöön liittyvänä asiana.

Viimeksi verotietojen julkaisemisen jälkeen keskusteltiin paljon pääomatuloja saavien verotuksen mataluudesta verrattuna pelkästään palkkatuloja saavien veroprosenttiin.

Keskustelu oli Hyvärisen näkemyksen mukaan kansalaisille arvokasta. Osa seurannasta on jäänyt vähemmälle, kun varallisuustiedot poistettiin julkisista verotiedoista. Nyt verotiedot eivät anna yhtä hyvää kuvaa tuloista ja varallisuudesta kuin ennen.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio valitti KHO:een hallinto-oikeuden päätöksestä, jonka mukaan verotietoja saa julkaista Veropörssilehdessä ja Fonectan tekstiviestipalvelussa.

Aarnio katsoo, ettei EY:n suullisessa käsittelyssä ole kyse julkisuusperiaatteesta, vaan journalismista. Suomessa on saavutettu melko hyvä tasapaino julkisuuden ja yksityiselämän suojan välillä. Ongelmia ilmenee silloin, kun salassapidettäviä tietoja käsitellään huolimattomasti.

Taloudellista valtaa käyttävien tietoja voidaan hänen mukaansa julkisuudessa käsitellä vapaammin kuin tavallisen palkansaajan kunhan se tapahtuu journalistisessa tarkoituksessa.

Lue kaikki veroaiheiset jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.