Verotiedot julkistetaan – kärkeen noussee jälleen yrityskaupoilla vaurastuneita

Ansiotulolistojen kärkipaikoilla on perinteisesti nähty suuryritysten rahakkaita toimitusjohtajia.

Viime vuoden verotiedot julkaistaan tänään. Julkistettavat verotiedot koskevat niin ansiotulo-, pääomatulo- kuin yhteisöverojakin. Verohallinto kertoo myös, kuinka moni suomalainen saa veronpalautuksia ja mikä on keskimääräinen veronpalautus.

Ansiotulolistojen kärkipaikoilla on perinteisesti nähty suuryritysten rahakkaita toimitusjohtajia. Vuosi sitten listoille kohosi myös monta peliyhtiö Supercellin työntekijää.

Verotetun pääomalistauksen kärki taas vaihtuu usein yrityskauppojen mukaan. Toisinaan listan kärkeen nousee kuolinpesiä.

Yksi viime vuoden merkittävimmistä yrityskaupoista tehtiin kesäkuussa 2016, kun kiinalainen jättiyhtiö Tencent osti japanilaisen Softbankin osuuden Supercellistä 6,4 miljardilla eurolla. Yhtiön kokonaisarvoksi tuli tuolloin noin yhdeksän miljardia euroa.

Helsingin Sanomat kertoi viikonloppuna, että jättikauppa on nostamassa yhteisöverolistan kärkeen Kahon 3 -nimisen yhtiön, joka liittyy lehden mukaan Supercellin yritysjärjestelyihin.

Kaupan ansiosta verotetun ansiotulon listoille noussee jälleen peliyhtiö Supercellin työntekijöitä. Supercelliläisten suuria verotettavia ansiotuloja selittävät nimittäin myös optiot ja osingot, ei pelkkä palkkatulo. Yhtiöstä kerrotaan, että Supercell maksoi osinkoja viime vuonna satoja miljoonia euroja, ja yksityishenkilöillä suuri osa tästä osinkotulosta meni ansiotuloverotuksen puolelle.

Supercellillä kaikki työntekijät omistavat yritystä joko rajoitettujen osakeoikeuksien, optioiden tai osakkeiden kautta.

Hallituksen tulokärkeen on noustu pääomatuloilla

Hallituksesta esiin noussee jälleen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.), joka on pitänyt ministerien tulokärkeä hallussaan. Berner on Vallila Interiorin omistajia.

Toissa vuonna Bernerin verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat yhteensä noin 614 000 euroa. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) verotettavat tulot olivat toissa vuonna yhteensä 394 000 euroa. Sekä Bernerin että Sipilän verotettavista tuloista valtaosa oli pääomatuloja.

Vuosi sitten julkistettujen verotietojen perusteella suurin osa ministereistä tienasi pitkälti yli 100 000 euroa. Tuolloin ainoastaan sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (silloin ps.) verotettavat tulot jäivät alle 100 000:een eli 81 000 euroon.

Hitit ja palkinnot näkyvät kulttuurialan tuloissa

Kulttuurialan tekijöiden tulokärjessä näkynee edellisvuosien tapaan eturivin muusikoita ja kirjailijoita. Tulojen vertailua tosin vaikeuttaa se, että moni saa henkilökohtaisen tulon lisäksi tuloja oman yhtiönsä kautta.

Muusikoista esimerkiksi Jari Sillanpää ja Kaija Koo eli Kaija Kokkola ovat tahkonneet satojatuhansia euroja verotettuja tuloja.

Kirjailijoista kannattaa seurata esimerkiksi vuoden 2015 Finlandia-voittajaa Laura Lindstedtiä. Vuonna 2014 Finlandia-palkinnon voittaneen Jussi Valtosen tulot loikkasivat palkintoa seuranneena vuotena.

Lue kaikki veroaiheiset jutut.

Uusimmat

Verotiedot

12 yhtiötä maksoi yli miljoona euroa veroja Keski-Suomessa – katso kotikuntasi kovimmat yhteisöveron maksajat tästä

Nämä yritykset maksoivat eniten yhteisöveroa Keski-Suomen maakunnassa: kärjessä Valtra

He maksoivat eniten veroja Keski-Suomessa vuonna 2017 – lue koko lista

Verotiedot saivat hakukoneet hyrräämään – katso lista Keskisuomalaisen verokoneen kuumimmista nimistä

Nyt noustaan jo kymmeniin miljooniin: He ovat Keski-Suomen 2010-luvun tulokuninkaat ja -kuningattaret

Jyväskylän Energian johtajan ansiot kasvoivat, muiden pomojen laskivat – kaupunginjohtaja Koivisto hävisi JE:n toimitusjohtajalle lastenhoitajan vuosipalkan verran

Jos haluat miljonääriksi, ole mies ja tee yrityskauppa! – He ovat Keski-Suomen 50 parhaiten tienannutta, miljonäärikerho kasvoi kenties kaikkien aikojen suurimmaksi

Tuloeliitissäkin naisen euro on 83 senttiä – "Iso raha pyörii pelimaailmassa ja se on hyvin miehinen maailma"

Pikavippiyhtiön johtajalla ei ole tarvetta vipeille – OPR Financen johtajalla lähes kahden miljoonan tulot

Jämsän kaupunginjohtaja maksaa veronsa Tampereelle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.