Päivän video: Adil Hatni tajusi Mäkkärin autokaistalla, millaisen jättihitin hän oli tehnyt – näin Yrittisuon perhepuiston kasvatti keräsi Suomen ykkösräppärit ympärilleen

Kuokkalasta lähtöisin oleva Adil Hatni tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Adi L Hasla. Suomalaismarokkolaiseen perheeseen vuonna 1991 syntynyt Hatni kertoo Välitilinpäätös-dokumentissa, kuinka Yrittisuon perhepuiston kasvatista kehittyi festareiden päälavoilla esiintyvä räp-tähti. Hatni muistelee erityisesti uransa käännekohtia, jotka liittyvät listahitteihin ja yhteistyöhön VilleGallen ja Pyhimyksen kaltaisten artistien kanssa kanssa. Vuonna 2014 ilmestyneen HYI-biisin suosion hän hoksasi viimeistään silloin, kun se soi McDonaldsin autokaistalla. Muutamia vuosia myöhemmin Kevät-kappaleesta tuli vieläkin suurempi menestys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.