Afrikan unioni vaati Ebola-rajoitusten purkua

Afrikan unioni vaati maanantaina hätäkokouksessaan Etiopiassa Ebola-pelon vuoksi asetettujen matkustusrajoitteiden välitöntä purkamista. Unionin mukaan rajoitukset vain lisäävät entisestään Afrikan maiden kärsimyksiä.

- Samalla kuitenkin korostettiin, että yhtä aikaa matkustusrajoitusten purkamisen kanssa tulisi myös luoda kunnolliset valvontajärjestelmät niin lentokentille, satamiin kuin rajanylityspaikoillekin, sanoi järjestön johtoon kuuluva Nkosazana Dlamini-Zuma.

YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO varoitti, että uusien tartuntojen määrä esimerkiksi Liberiassa tulee räjähtämään lähiviikkoina. WHO vaati apujärjestöjä kolmin- tai nelinkertaistamaan ponnistuksensa sekä Liberiassa että muualla Länsi-Afrikassa. Ebolaan on kuollut jo yli 2 100 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.