Amerikkalaiskuvernööri joutui vaikeuksiin opiskeluaikaisen vuosikirjakuvan takia

Yhdysvaltalaisen Virginian osavaltion kuvernööri Ralph Northam on joutunut vaikeuksiin opiskeluaikaisen vuosikirjakuvan vuoksi.

Northamin, 59, on väitetty esiintyneen opiskeluaikaisen vuosikirjansa kuvassa kasvot mustiksi maalattuna, mitä on pidetty loukkaavana osavaltion mustaihoista väestöä kohtaan. Samassa kuvassa esiintyi toinen henkilö rasistisen Ku Klux Klan -järjestön valkoisessa kaapuasussa.

Northam myönsi aluksi esiintyvänsä kuvassa kasvot mustaksi maalattuna, mutta perui myöhemmin puheensa ja sanoi, ettei ole kumpikaan kuvassa esiintyvistä henkilöistä.

Northamin vuosikirjakuva on herättänyt Yhdysvalloissa laajan keskustelun siitä, millainen painoarvo pitäisi antaa poliittisten johtajien nuoruusaikojen edesottamuksille.

Kuvernöörin esiintyminen kasvot mustaksi maalattuina on herkkä aihe eteläisessä Virginian osavaltiossa, joka oli aikoinaan yksi orjakaupan suurimmista keskuksista Yhdysvalloissa ja jossa on suuri värillinen vähemmistö.

Osavaltio muistetaan myös Charlottesvillen kaupungissa elokuussa 2017 järjestetystä äärioikeiston suuresta mielenosoituksesta, jonka yhteydessä valkoisen ylivallan kannattaja ajoi autollaan rasismin vastustajien mielenosoitukseen, jolloin yksi ihminen kuoli ja parikymmentä loukkaantui.

Yhdysvaltain värillisen kansanosan oikeuksien puolesta kamppaileva NAACP-järjestö on vaatinut Northamin eroa ja samaa mieltä ovat olleet osavaltion parlamentin värilliset edustajat.

Parlamenttiedustajien mukaan orjuuden ja rasismin perintö elää edelleen vahvasti Virginiassa.

–  Me emme enää voi piilotella yhtenäisyyden julkisivun takana, meidän täytyy voimakkaasti ja päättäväisesti taistella sitä vihaa vastaan, joka keskuudessamme edelleen elää, parlamenttiedustajat kirjoittavat kannanotossaan.

"Ihmiset muuttuvat elämänsä varrella"

Washington Postin mielipidekyselyn mukaan Northamin erolla ja hänen virassa jatkamisellaan on yhtä suuri kannatus virginialaisten keskuudessa. Hieman yllättäen mustan väestönosan enemmistö kannattaa mielipidekyselyn mukaan Northamin virassa jatkamista.

Mustaihoinen pappi Dwyane Whitehead vastustaa Northamin rankaisemista vuosikymmenten takaisista typeryyksistä. Hän muistuttaa, että Northamin vuosikirjan valokuva on otettu noin 35 vuotta sitten ja että ihmiset muuttuvat elämänsä varrella.

–  Me emme valinneet Northamia virkaan sillä perusteella, millainen hän oli 35 vuotta sitten, Whitehead sanoo. Northam valittiin kuvernööriksi marraskuussa 2017.

Whiteheadin mukaan Northamin ero myös heikentäisi kuvernöörin edustamaa demokraattista puoluetta ja puolueen toimia tasa-arvon puolesta.

Northam on jo ennen vuosikirjakuvasta noussutta kiistaa toiminut rotujen välisen tasa-arvon puolesta Virginiassa ja on lupautunut jatkamaan työtä nelivuotisen virkakautensa loppuun.