Asap Rockyn asianajajan ampumiseen liitetty nainen pääsi vapaalle jalalle Ruotsissa

Ruotsissa käräjäoikeus on hylännyt vangitsemisvaatimuksen liittyen amerikkalaisräppäri Asap Rockyn asianajajan ampumiseen viime viikolla.

Naista vaadittiin vangittavaksi epäiltynä yllytyksestä murhan yritykseen. Tukholmalainen käräjäoikeus päätti kuitenkin päästää naisen vapaaksi.

Asianajaja Henrik Olsson Liljaa ammuttiin Kungsholmenilla Tukholman keskustassa perjantaiaamuna. Lilja haavoittui, mutta hänen tilansa kerrotaan olevan vakaa.

Lilja nousi uutisiin ympäri maailman kesällä, kun hän edusti Tukholmassa pidätettyä amerikkalaisräppäri Asap Rockya. Räppäri tuomittiin elokuussa Tukholman käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä.

Poliisi ei ole vielä kommentoinut ampumisen taustoja, mutta vaikuttaa siltä, ettei se liity ainakaan Asap Rockyn juttuun. Ruotsalaismedian mukaan epäilty nainen on myös tunnettu asianajaja, jolla on ollut pitkään kiistoja uhrin kanssa.

Sanomalehti Aftonbladetin mukaan nainen oli yrittänyt palkata jonkun ampumaan Liljan jo vuonna 2015. Sillä kertaa suunnitelma kuitenkin epäonnistui, koska "palkkamurhaaja" meni poliisin puheille. Asiasta aloitettiin tutkinta, mutta se jouduttiin lopettamaan näytön puutteen takia.

Poliisi etsii edelleen varsinaista ampujaa. Sanomalehti Expressenin mukaan nainen on kuulusteluissa ollut yhteistyöhaluton.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Saksan hallitukselta massiivinen ilmastopaketti – sadattuhannet ympäri maailman vaatineet loppua fossiilisten polttoaineiden aikakaudelle

New Yorkin pormestari ei enää pyri demokraattien presidenttiehdokkaaksi

Media: Putinia karkottamaan lähtenyt siperialaisshamaani on lähetetty psykiatriseen tarkkailuun

Intian ulkoministeri puolusti Suomessa kiistellyn Kashmirin aseman muuttamista

Jo toinen maa katkaisi viikon sisään välit Taiwanin kanssa – ystävyys Kiribatin kanssa on ohi

He eivät voi pysäyttää meitä kaikkia, vai voivatko? – Alien-intoilijat suunnittelevat ryntäävänsä Area 51:lle totuuden perässä tänään

Maailmanlaajuinen ilmastolakkoaalto alkoi Tyyneltä valtamereltä

Kielto avioliiton ulkopuoliselle seksille, avoliitoille ja ehkäisystä kertomiselle – Indonesian rikoslakiuudistus kauhistuttaa kansalaisjärjestöjä

Saudi-Arabia iski Jemeniin ensimmäistä kertaa öljyntuotantolaitoksiin tehtyjen iskujen jälkeen – kapinallisten mielestä vaarantaa aselevon Hodeidan alueella

Joka viides maailman lapsista syntyi konfliktin keskelle viime vuonna – Unicef: Jatkuva turvattomuus estää lapsen aivojen kehittymistä normaalisti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.