Asiantuntijat: Yhdysvaltojen lähtö Iran-sopimuksesta uhkaa vaarantaa myös Pohjois-Korea-neuvottelut

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päätös irtautua Iranin ydinsopimuksesta uhkaa vaarantaa myös Pohjois-Korean kanssa käytävät neuvottelut, asiantuntijat varoittavat.

Asiantuntijoiden mukaan Trumpin venkoilu heikentää Yhdysvaltojen uskottavuutta sopimuskumppanina.

– Miksi (Pohjois-Korean johtaja) Kim uskoisi Trumpin sitoumuksiin, kun tämä mielivaltaisesti repii sopimuksen, jota toinen osapuoli on noudattanut, ihmetteli presidentti Barack Obaman kaudella apulaisulkoministerinä toiminut Antony Blinken Twitterissä.

Vuonna 2015 solmitussa sopimuksessa Iran suostui ajamaan alas ydinaseohjelmansa ja länsimaat luopuivat Iranin-vastaisista pakotteistaan. Eilen Trump ilmoitti, että Yhdysvallat palauttaa pakotteet voimaan välittömästi.

– Trump samanaikaisesti valehteli Iranin ydinsopimuksesta, heikensi maailmalla luottamusta Yhdysvaltojen sitoumuksiin, vieraannutti läheisimpiä liittolaisiamme, vahvisti Iran-haukkoja ja antoi Pohjois-Korealle lisää syitä pitää kiinni ydinaseistaan, tviittasi Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun CIA:n entinen johtaja John Brennan.

Vapauttaako Pohjois-Korea amerikkalaisvankeja?

Trumpin ja Pohjois-Korean Kim Jong-unin on määrä tavata lähiaikoina. Aiemmin tänään Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo saapui Pohjois-Koreaan valmistelemaan tapaamista. Pompeo vieraili maassa myös viime kuussa, jolloin hän tapasi Kimin.

Ennen Pompeon matkaa amerikkalaisviranomaiset vaativat kolmen Pohjois-Koreassa olevan amerikkalaisvangin vapauttamista. Washington Postin mukaan Pompeo kuitenkin myönsi ennen laskeutumistaan Pohjois-Koreaan, että vierailun lopputuloksesta ei ollut varmuutta.

Etelä-Korean uutistoimiston Yonhapin lähteen mukaan Etelä-Korea odottaa, että Pompeo palaa Yhdysvaltoihin mukanaan vangit sekä tieto johtajien tapaamisen ajasta ja paikasta.

Pohjois-Koreassa on otettu kiinni ainakin 16 amerikkalaista 1990-luvulta lähtien, Washington Post kertoo. Pidätettyjä on aiemmin päästetty vapaaksi korkean tason vierailujen yhteydessä.

Nyt mahdollisesti vapautettavista vangeista kaksi on työskennellyt Pjongjangin teknillisessä yliopistossa, jossa on useita amerikkalaistyöntekijöitä. Kolmas on amerikkalainen liikemies ja pappi, joka on tuomittu Pohjois-Koreassa pakkotyöhön vakoilusta ja valtionvastaisesta toiminnasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Iranin korkein johtaja vaatii Euroopan mailta takuita kauppasuhteiden jatkumisesta

Tutkija: USA:n Iran-päätöksen seuraukset Lähi-idässä arvaamattomia

Ranska, Saksa ja Britannia yrittävät pelastaa Iranin ydinsopimuksen – tapaavat Iranin edustajia maanantaina

Yhdysvallat irtautuu Iranin ydinsopimuksesta – Iranin Ruhani: Yhdysvallat käy psykologista sotaa

Trumpin Iran-päätös kerää kommentteja – Venäjä, Syyria ja Turkki kritisoivat päätöstä