Australia yrittää purkaa eläkepommia

Australian hallitus esitteli maanantaina vajaan 30 miljoonan euron ohjelman työurien pidentämiseksi ja eläkkeiden maksun varmistamiseksi.

Ohjelman tarkoituksena on lisätä tuottavuutta ja ikääntyvien ihmisten pysymistä töissä aiempaa pidempään muun muassa koulutuksen avulla.

Eläköitymisikää ei ole Australiassa kirjattu lakiin. Hallitus ilmoitti kuitenkin viime vuonna haluavansa lykätä valtion eläkkeeseen oikeuttavaa ikärajaa miehillä 65:stä 67:ään vuoteen.

Australian väestö sekä kasvaa että ikääntyy kovaa vauhtia. Tulevaisuudessa yhtä yli 65-vuotiasta kansalaista kohtaan on töissä vain alle kolme australialaista nykyisen viiden sijaan.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.