Bolivian oppositiokannattajat ajavat yleislakkoa presidentinvaalien epäselvyyksien takia – muuttuneet tulokset aiheuttivat väkivaltaisuuksia ympäri maata

Boliviaan on odotettavissa yleislakko presidentinvaalien tuloksista johtuvien epäselvyyksien takia. Äänestystulosten takia eri puolilla Boliviaa on ollut väkivaltaisia yhteenottoja ja mellakointia.

Yleislakkoon kannusti merkittävän kansalaisjärjestön johtaja Fernando Camcaho. Myöhään maanantai-iltana Camacho sanoi oppositiomielenosoittajille, että maa pysäytetään tiistaina puoliltapäivin.

Presidentinvaaleissa on ollut epäselvyyksiä, joista ulkopuoliset vaalitarkkailijat ovat olleet huolissaan. Vaalilautakunnan uusimpien tietojen mukaan nykyinen presidentti Evo Morales voittaisi sittenkin opposition vastaehdokkaansa Carlos Mesan jo vaalien ensimmäisellä kierroksella.

Vielä sunnuntaina alustavien tulosten perusteella näytti vahvasti siltä, että äänestyksessä edettäisiin toiselle kierrokselle, mutta maanantaina julkistettujen viimeisimpien ääntenlaskutulosten mukaan Morales olisikin saanut voittoon vaadittavan määrän ääniä. Tilanteesta tekee vielä hämärämmän se, että ääntenlaskennassa oli isoja viivästyksiä.

Ulkopuoliset vaalitarkkailijat ovat huolissaan tuloksen muuttumisesta. Amerikan valtioiden järjestön OAS:n tarkkailijat ilmaisivat "syvän huolensa ja hämmästyksensä" ääntenlaskennasta. Järjestön lausunnon mukaan muutos on ollut "äärimmäinen ja sitä on vaikea selittää".

Vielä sunnuntaina julkaistut äänestystulokset viestivät OAS:n mukaan selkeästi siitä, että vaalissa mennään toiselle kierrokselle. Myös Yhdysvallat on kehottanut Bolivian vaaliviranomaisia toimiin, jotta ääntenlaskennan uskottavuus voidaan turvata.

Mesa kutsui tulosta petokseksi, kannattajat mellakoivat

Myöskään opposition Mesa ei ole suostunut tunnustamaan Moralesia vaalien voittajaksi. Hän kutsui viranomaisten ilmoittamaa uutta tulosta petokseksi.

–  Me emme aio tunnustaa näitä tuloksia, jotka ovat osa häpeällistä, täydellistä petosta, joka altistaa Bolivian yhteiskunnan tarpeettomille jännitteille, Mesa totesi.

Hän on toiminut Bolivian presidenttinä vuosina 2001–2005. Vuodesta 2006 presidentin pallilla on istunut Morales.

Paikallinen media on raportoinut väkivaltaisista yhteenotoista useissa kaupungeissa ympäri Boliviaa sen jälkeen, kun Mesa kieltäytyi tunnustamasta Moralesin voittoa.

Ehdokkaiden kannattajat ovat ottaneet yhteen pääkaupunki La Pazissa. Eteläisissä Sucren ja Potosin kaupungeissa opposition kannattajat sytyttivät vaaliviranomaisen toimistot tuleen. Mellakkapoliisit hajottivat väkijoukon myös La Pazin eteläpuolella Orurossa, missä ihmiset yrittivät rynniä vaaliviranomaisten toimistoon.

Yhteenottoja on raportoitu etelän lisäksi maan keski- ja pohjoisosissa.

Morales on Latinalaisen Amerikan pitkäaikaisin presidentti, joka pyrkii nyt neljännelle kaudelleen. Hän sai perustuslakituomioistuimelta luvan vuonna 2017 hakea jälleen presidentiksi, vaikka laki sallii vain kaksi peräkkäistä toimikautta. Jos vaalitulos vahvistetaan, hänen toimikautensa jatkuisi vuoteen 2025 asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.