Brasiliassa jo yli 70  000 koronaan liittyvää kuolemaa – tartuntoja yli 1,8 miljoonaa

Brasilia ylitti perjantaina 70  000 koronaan liittyvän kuoleman rajan. Asiasta kertoi maan terveysministeriö. Aiemmin nousussa ollut päivittäisten koronakuolemien määrä on kuitenkin ollut viime aikoina tasaantumaan päin.

Ministeriön mukaan uusia tartuntoja oli varmistunut edellisen vuorokauden aikana noin 45  000 kappaletta. Uusia koronakuolemia oli sen sijaan kirjattu edellisen 24 tunnin aikana noin 1  200.

Yhteensä tartuntoja on varmistettu maassa noin 1,8 miljoonaa ja kuolemia noin 70  400.

Brasiliaa enemmän koronatartuntoja ja koronaan liittyviä kuolemia on vain Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa on Johns Hopkins -yliopiston mukaan varmistettu yli 3,1 miljoonaa koronavirustartuntaa ja kirjattu noin 134  000 koronaan liittyvää kuolemaa.

Tilanne pahempi toisissa osavaltioissa

Brasiliassa on yhteensä noin 212 miljoonaa asukasta. Koronakuolemien määrä on kaksinkertaistunut edellisten 35 päivän aikana. Pahiten korona on kohdellut Sao Paulon ja Rio de Janeiron osavaltioita.

Väkilukuun suhteutettuna Brasilian kuolinluvut eivät kuitenkaan ole pahimmasta päästä. Miljoonaa asukasta kohden Brasiliassa on ollut 335 koronakuolemaa. Yhdysvalloissa vastaava suhdeluku on 403 ja esimerkiksi Espanjassa 607.

Suomessa taas on ollut miljoonaa asukasta kohden 59 koronaan liittyvää kuolemaa.

Joissain Brasilian osavaltioissa väkilukuun suhteutettu koronakuolemien määrä on kuitenkin ollut huomattavasti kansallista keskiarvoa korkeampi. Esimerkiksi Rio de Janeirossa on kirjattu miljoonaa asukasta kohden 653 koronaan liittyvää kuolemaa. Cearassa vastaava suhdeluku on 742 ja Amazonasin osavaltiossa 726.

Edellisestä viidestä viikosta Brasiliassa on ollut neljänä viikkona keskimäärin yli 1  000 päivittäistä koronakuolemaa.

Maan hallinto ei tarjoa yhtenäistä ohjeistusta virustaistoon

Maan hallintoa kritisoivat ovat sitä mieltä, ettei Brasilian presidentin Jair Bolsonaron hallinnon ole onnistunut tarjoamaan yhtenäistä viestiä siitä, miten virusta vastaan tulisi taistella. Osavaltioiden kuvernöörit ovat olleet pitkälti vastuussa virustoimista.

Bolsonaro itse on vähätellyt viruksen vakavuutta useaan otteeseen. Hän on muun muassa kuvaillut sitä pikku influenssaksi ja pikku flunssaksi. Hän on myös uhmannut epidemian aikana toistamiseen rajoituksia ja maskipakkoja sekä ripittänyt kuvernöörejä rajoituksista, jotka vahingoittavat hänen mielestään maan taloutta.

Presidentillä todettiin kuitenkin tiistaina koronatartunta. Hän kertoi asiasta itse televisiossa.

Torstaina paikallista aikaa Bolsonaro kertoi Facebookissa, että hän käyttää koronavirustartuntansa hoitoon malarialääke hydroksiklorokiinia. Hänen mukaansa lääkkeen käyttö on auttanut hänen vointiinsa.

Hydroksiklorokiinin tehosta covid-19-taudin hoidossa ei ole saatu näyttöä, ja lääkkeen käyttö koronavirukseen on jakanut mielipiteitä tiedemaailmassa.

Panaman sairaalat romahtamisen partaalla

Keski-Amerikan Panamassa sairaalat ovat romahtamisen partaalla koronavirustartuntojen nopean nousun vuoksi.

Päivittäiset tartuntamäärät ovat neljän miljoonan asukkaan maassa nousseet viime viikkoina kahdestasadasta yli tuhanteen.

Panama on Keski-Amerikan alueen pahiten koronasta kärsinyt maa. Siellä on todettu yhteensä 42  000 koronavirustartuntaa ja 839 koronaan liittyvää kuolemaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä tuhat potilasta, joista joka kuudes on tehohoidossa. Lähes 20  000 ihmistä on eristyksissä kotonaan tai hotelleissa.

Viranomaisten arvion mukaan noin viidesosa tartunnan saaneista joutuu sairaalaan. Tämänhetkisen tartuntamäärän perusteella se tarkoittaisi, että päivittäin sairaalaan päätyy 200 uutta potilasta, joista 50 joutuu tehohoitoon.

Tartuntojen nopean nousun edessä sairaaloiden rinnalle terveydenhuollon tueksi on jouduttu etsimään lisätiloja, kuten kokouskeskuksia.

–  Seuraavien kahden viikon aikana meillä ei todennäköisesti ole paikkaa, johon laittaa sänkyjä, kommentoi terveydenhuollon työntekijöiden liittojen edustaja Domingo Moreno uutistoimisto AFP:lle.

Lääkärit ja hoitajat ympäri maata ovat viime viikkoina protesteissa vaatineet tarvikkeita ja suojavarusteita.

Terveysministeri Francisco Sucren mukaan merkittävä määrä ihmisiä käy edelleen ulkona, vaikka he tietävät saaneensa tartunnan, mikä vaikeuttaa tartuntojen saamista kuriin.

Arnulfo Arias Madrid -sairaalan koronavirusryhmän jäsen Malena Urrutia huomautti, että tilanne on suoraan riippuvainen siitä, miten ihmiset toimivat.

–  Ihmisten täytyy todella ymmärtää, että me kohta romahdamme, Urrutia sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Yön uutiskooste: Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, sanoo tiedusteluviranomainen

"Se olisi aivan kuin ydinpommi" – Hizbollahin johtaja haaveillut jo vuosien ajan ohjusiskusta Haifan sataman ammoniakkivarastoon

Kiinassa pohditaan, miten Hongkongiin syntyvä valtatyhjiö täytetään – vaalien siirtoa vuodella on perusteltu koronaviruspandemialla, mutta se ei välttämättä ole oikea tai ainakaan ainoa syy

CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin – yhtiön edustajan mukaan lähetysten katoaminen matkan varrella ei ole tavallista

Mauritius julisti hätätilan mahdollisen ympäristökatastrofin vuoksi – karille ajaneesta laivasta vuotaa tonneittain öljyä mereen

Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, arvioi Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen – Venäjä taas on ottanut tähtäimeensä demokraattien Bidenin

Matkustajakone suistui kiitotieltä ja katkesi kahtia Intiassa – ainakin 17 kuollut, kymmeniä loukkaantunut

Yhdysvallat asettaa pakotteita Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lamille –  katsoo Lamin heikentäneen Hongkongin autonomiaa

Norja suosittelee kansalaisiaan välttämään kaikkea ulkomaanmatkailua – epidemia kiihtyy nyt Euroopassa, Aasiassa ja Oseaniassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.