Britannia, Ranska ja Saksa katsovat, että Iran on rikkonut ydinohjelmasopimusta – aikovat käynnistää sopimukseen kirjatun riidanratkontamekanismin

Britannia, Ranska ja Saksa aikovat käynnistää Iranin ydinsopimukseen kirjatun riidanratkontamekanismin, koska niiden mukaan Iran on rikkonut sopimusta.

Maiden ulkoministerien mukaan Iran on luopunut useista sovituista sitoumuksista ja uhmaa useita tärkeitä rajoituksia ydinohjelmassaan. Kaikki kolme maata kuitenkin toistivat olevansa yhä sitoutuneita vuonna 2015 solmittuun sopimukseen.

Vuonna 2015 solmitun sopimuksen mukaan osapuolet voivat viedä sopimusrikkomuksen yhteisen komission ratkottavaksi ja lopulta jopa YK:n turvallisuusneuvoston eteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Iranissa on pidätetty useita ukrainalaiskoneen alasampumiseen liittyneitä – presidentti Ruhani vakuuttaa, että vastuussa olleita rangaistaan

Kanadan Trudeau syyttää myös Yhdysvaltoja jännitteiden lisääntymisestä Iranissa – Jos tilanne Iranissa ei olisi kiristynyt, alas ammutun koneen matkustajat olisivat yhä elossa

Iran kiistää peitelleensä matkustajakoneen alas ampumista – "Lausunnot perustuivat senhetkisiin tietoihin"

USA:n Pompeo tuomitsi tuoreet irakilaistukikohtaan tehdyt raketti-iskut – Iranissa hallinnon vastaiset mielenosoitukset jatkuivat toista päivää