Britannian Iranin-lähettiläs oli hetken pidätettynä Teheranissa – sanoo osallistuneensa lentotragedian uhrien muistotilaisuuteen, ei mielenosoitukseen

Iranissa eilen pidätetty Britannian suurlähettiläs kiistää ottaneensa osaa mielenosoitukseen Teheranissa. Suurlähettiläs Rob Macaire kirjoittaa Twitterissä, että hän osallistui lentotragedian uhrien muistotilaisuuteen.

Muistotilaisuus pidettiin paikallisen yliopiston luona. Brittimedian mukaan tilaisuus muuttui kuitenkin nopeasti mielenosoitukseksi.

–  Halusin ottaa osaa, osa uhreista oli Britannian kansalaisia. Lähdin paikalta viiden minuutin jälkeen kun jotkut alkoivat huutaa iskulauseita, Macaire tviittasi.

Macairen mukaan hänet pidätettiin puoli tuntia sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt alueelta. BBC:n mukaan suurlähettilästä pidettiin kiinniotettuna kolme tuntia.

Iranilta ei vielä virallista vastausta

Iran ei ole vielä kommentoinut suurlähettilään pidätystä, mutta lähellä Iranin vallankumouskaartia oleva Tasnim-uutistoimisto kertoi, että suurlähettilästä epäiltiin mielenosoituksen järjestämisestä ja radikaalin toiminnan provosoimisesta.

Britannian mukaan lähettilään pidättäminen rikkoo räikeästi kansainvälistä oikeutta. Yhdysvallat on vaatinut Irania pyytämään Britannialta anteeksi.

Myös EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell on arvostellut Iranin toimintaa ja kehottanut pyrkimään jännitteiden lieventämiseen.

Iranissa puhkesi eilen hallituksen vastaisia mielenosoituksia sen jälkeen, kun maan johto myönsi Iranin ampuneen vahingossa alas ukrainalaisen matkustajakoneen. Turman 176 kuolonuhrista neljä oli Britannian kansalaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.