Britannian pääministeri May lujittaa kauppasuhteita Kiinassa

Keskustelu EU-erosta käy kuumana Britanniassa.

Britannian pääministeri Theresa May on aloittanut kolmipäiväisen Kiinan-vierailunsa. May pohjustaa maiden välisiä kauppasuhteita Britannian EU-eron jälkeistä aikaa varten.

May aloitti matkansa Keski-Kiinasta Wuhanin kaupungista, josta hän jatkoi Pekingiin. Siellä May tapaa pääministeri Li Keqiangin.

– Vierailuni voimistaa Britannian ja Kiinan suhteiden "kultakautta". Suhteemme syvyys merkitsee sitä, että voimme käydä suoria keskusteluja kaikista asioista, May sanoi aiemmin tällä viikolla.

Mayn mukana matkustaa hänen puolisonsa Philip May ja valtuuskunta, johon kuuluu 50 henkilöä.

Brexit-paketti ylähuoneessa

Britanniassa pääministeri May on joutunut vastaamaan yhä kasvavaan kritiikkiin EU-erosta. Parlamentin ylähuone käsittelee parhaillaan brexit-lakipakettia, ja kaksipäiväiseen avauskeskusteluun tuli jo eilen ennätysmäärä puheenvuoropyyntöjä.

Keskustelua on varjostanut julkisuuteen vuotanut hallituksen raportti, joka maalailee synkkiä sävyjä EU-eron jälkeisestä talouskehityksestä. Buzzfeed-sivustolle vuodetussa asiakirjassa eritellään kolme mahdollista eronjälkeistä tapahtumakulkua, joista jokaisessa talouskasvu olisi odotettua heikompi.