Britanniassa ostoskeskuksesta löydettiin kriittisessä kunnossa oleva mies, jota epäillään entiseksi venäläisagentiksi

Miehen epäillään altistuneen "tuntemattomalle aineelle".

Britanniassa entisen kaksoisagentin kerrotaan joutuneen sairaalaan, koska hänen epäillään altistuneen tuntemattomalle aineelle. Muun muassa BBC kertoo venäläismiehen nimen olevan Sergei Skripal ja että hän on 66-vuotias.

Skripalin kerrotaan toimineen aiemmin Venäjän tiedustelupalvelussa. Häntä syytettiin vakoilemisesta Britannian hyväksi, ja hänet tuomittiin 13 vuodeksi vankilaan Venäjällä vuonna 2006.

BBC:n mukaan hänet tuomittiin, koska hänen uskottiin paljastaneen Euroopassa tiedustelutehtävissä toimivien venäläisagenttien henkilöllisyyksiä Britannian tiedustelupalvelulle.

Skripalin kerrotaan olevan kriittisessä tilassa. Tiedotusvälineiden mukaan sairaalaan tuotiin Skripalin lisäksi nainen, jota ei ole tunnistettu.

Poliisi kertoo molempien olevan tehohoidossa ja että heidät löydettiin tajuttomina ostoskeskuksen penkiltä Salisburysta sunnuntaina.

– Uskomme, että pari tuntee toisensa. Kummallakaan ei ollut ulkoisia vammoja. Heidät vietiin Salisburyn sairaalaan, poliisi kertoo.

Skripalille myönnettiin turvapaikka Britanniassa, kun Yhdysvallat ja Venäjä tekivät vakoojavaihdon 2010.

Poliisin tutkimukset ovat vasta alkuvaiheessa, joten vielä ei ole tiedossa, onko tapauksessa syytä epäillä rikosta.