Brittimediat: Konservatiivien enemmistö Britannian parlamentissa on varmistunut

Konservatiivien enemmistö Britannian parlamentissa on varmistunut, kertovat Sky News ja BBC. Puolue on saamassa vähintään puolet alahuoneen paikoista.

Jo vaalien ovensuukyselyt ennustivat pääministeri Boris Johnsonin konservatiivipuolueelle odotettua enemmistöä parlamentin alahuoneessa.

BBC:n, ITV:n ja Sky Newsin teettämän ovensuukyselyn mukaan konservatiivit olisivat saamassa 368 edustajaa, mikä on 50 enemmän kuin vuoden 2017 vaaleissa. Enemmistöä ovat ennustaneet myös vaaleja edeltävät mielipidemittaukset, vaikka hulppea johto kutistuikin gallupeissa vaaleja edeltävinä viikkoina ja toi lisäjännitystä.

Konservatiivien päävastus, työväenpuolue olisi saamassa 191 edustajaa. Kaikkiaan jaossa on 650 paikkaa.

Lisäksi liberaalidemokraateille olisi menossa 13 paikkaa, Skotlannin kansallispuolue SNP:lle 55 ja vihreille yksi. Brexit-puolue ei kyselyiden mukaan olisi saamassa yhtään paikkaa.

Britit äänestivät torstaina ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, joissa haetaan ratkaisua muun muassa brexit-prosessiin.

Ovensuukyselyiden tulokset julkaistiin iltakymmeneltä paikallista aikaa sen jälkeen, kun äänestyspaikat olivat sulkeneet ovensa. BBC:n mukaan kyselyt ovat viime vuosina osoittautuneet hyvin todenmukaisiksi.

Ääntenlaskenta on parhaillaan käynnissä. BBC:n tämänhetkisen ennusteen mukaan konservatiivit olisivat saamassa 365 paikkaa ja työväenpuolue 196 paikkaa. Tulokset voivat kuitenkin vielä muuttua.

Sekä Johnson että työväenpuolueen Jeremy Corbyn ovat turvanneet omat paikkansa parlamentissa. Sen sijaan liberaalidemokraattien Jo Swinson on menettänyt paikkansa.

 

Historiallinen voitto ja tappio

 

Guardianin mukaan ovensuukyselyt lupaavat konservatiiveille siis 86 paikan enemmistöä. Jos kyselyt pitävät paikkansa, voitto olisi konservatiiveille suurin sitten vuoden 1987.

Vastaavasti peräti 71 paikan menettäminen olisi työväenpuolueelle pahin tappio sitten vuoden 1935, arvioi BBC.

Työväenpuolueen ahdinkoon alettiin heti hakea syitä ja syyllisiä. Toiset asettuivat tukemaan Corbynia, mutta osa antoi hänelle kyytiä.

Corbyn itse myönsi puheessaan vaaliyön olleen suuri pettymys. Hän sanoi, ettei aio enää johtaa puoluettaan seuraavien vaalien aikaan.

–  En johda puoluetta enää minkään tulevan parlamenttivaalikampanjan aikana, Corbyn sanoi, mutta ei kuitenkaan jättänyt tehtäväänsä saman tien, niin kuin esimerkiksi labour-poliitikko Nathan Yeowell ehdotti. Myös työväenpuolueen entinen sisäministeri Alan Johnson kritisoi Corbynia kovin sanoin.

– Tiesimme, että hän on kykenemätön johtamaan. Hän on hyödytön.

BBC:n mukaan Corbyn syytti brexitiä puolueensa häviöstä ja sanoi, että hänen vaaliohjelmansa oli suosittu. Brexitiä syytti myös työväenpuolueen poliitikko, Corbynin tukija John McDonnell.

McDonnell sanoi Sky Newsin haastattelussa kansalaisten kapinoivan pitkittynyttä EU-eroprosessia vastaan.

–  Näyttää siltä, että brexit dominoi. Suurelta osin kyse oli brexit-väsymyksestä. Ihmiset vain haluavat sen olevan ohi.

 

Punta vahvistui

 

Johnson on vaalitaistelussaan keskittynyt vahvasti yhteen viestiin: Britannian EU-eron läpiajamiseen. Johnson on luvannut, että jos konservatiivit voittavat enemmistön parlamentissa, hän luotsaa Britannian ulos EU:sta tammikuun loppuun mennessä.

Johnson kommentoi vaaliyönä, että Britannian kansa on antanut konservatiivihallitukselle vahvan mandaatin viedä brexit läpi.

–  Tässä vaiheessa näyttää siltä, että konservatiivihallitukselle on annettu voimakas, uusi mandaatti viedä brexit läpi ja myös yhdistää tämä maa ja viedä tätä maata eteenpäin ja keskittyä Britannian kansalaisten prioriteetteihin, Johnson julisti.

Hän myös kutsui vaaleja historiallisiksi.

Konservatiivien enemmistö merkitsisi lähes varmasti jo useasti lykätyn brexitin toteutumista viimeistään 31. tammikuuta ja muodollista loppua Britannian 47 vuotta jatkuneelle EU-jäsenyydelle. Uusi parlamentti ehtii vielä kokoontua ennen joulunpyhiä aloittamaan asian käsittelyn.

Johnsonin kiirehtimän EU-eron vaihtoehdoksi työväenpuolueen Corbyn oli tarjoillut uuden ja paremman EU-erosopimuksen neuvottelemista. Tämän jälkeen olisi pidetty uusi brexit-kansanäänestys, jossa myös brexitin peruminen olisi ollut vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan näytä nyt toteutuvan.

Työväenpuolue on kökkinyt oppositiossa vuodesta 2010 lähtien, eikä Corbyn ole onnistunut lisäämään puolueensa kannatusta. Itse asiassa häntä on tituleerattu sukupolven epäsuosituimmaksi oppositiojohtajaksi.

Corbynin uskottavuutta on nakertanut se, ettei hän itse ole ottanut selvästi kantaa brexitin puolesta tai sitä vastaan. Lisäksi puolueen muu vaaliohjelma kansallistamisineen ja julkisten menojen lisäyksineen on niin vasemmistolainen, että se on arveluttanut monia.

Britannian punta vahvistui heti ovensuukyselyiden tulosten julkistusten jälkeen. Punta vahvistui hetkellisesti noin kaksi prosenttia dollaria vastaan, 1,34 dollariin. Euroa vastaan punta vahvistui reilut puolitoista prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Voittoisa Johnson lupaa Britannian eroavan EU:sta tammikuun loppuun mennessä

Trump: "Juhlikaa Borista!" – Britannia voi tehdä mittavan kauppasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa

Suomalaistutkija: Johnson hyötyi brittien kyllästymisestä brexit-vatulointiin