CNN: Edustajainhuoneen epäilyttävä paketti osoitettu kiistanalaiselle Maxine Watersille

Waters herätti pahennusta yllyttämällä hyökkäyksiin Trumpin hallinnon edustajia vastaan.

Yhdysvaltojen edustajainhuoneen postinkäsittelylaitoksesta löytynyt epäilyttävä paketti oli osoitettu edustajainhuoneen jäsen Maxine Watersille, kertoo CNN. Paketissa oli oletettavasti pommi. Räjähdepaketteja on lähetetty tällä viikolla useille demokraattivaikuttajille.

Waters herätti viime kesänä pahennusta paitsi republikaanien myös monien oman demokraattipuolueensa edustajien keskuudessa, kun hän yllytti ihmisiä muodostamaan julkisilla paikoilla väkijoukkoja presidentti Donald Trumpin hallinnon edustajien ympärille ja kertomaan näille, etteivät nämä ole enää tervetulleita mihinkään.

Watersin kommentti oli reaktio tilanteeseen, jossa Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders oli joutunut poistumaan ravintolasta ravintoloitsijan pyynnöstä. Tunteet kävivät tuolloin kuumina Trumpin hallinnon nollatoleranssipolitiikasta, jonka seurauksena tuhansia lapsia erotettiin vanhemmistaan Yhdysvaltojen etelärajalla.

Trump sanoi Twitterissä seuraajilleen Watersin peräänkuuluttaneen Trump-kansanliikkeen kannattajien vahingoittamista ja muistutti, että kyse on suuresta määrästä ihmisiä.

– Varo, mitä toivot, Max, hän kirjoitti.

Andrew Cuomon toimistoon lähetetyssä paketissa ei ollut pommia

New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon toimistoon lähetetyssä paketissa ei ollut pommia, kertoo CNN.

Cuomo kertoi tiedotustilaisuudessa saaneensa myös räjähteitä sisältävän kirjeen, mutta paketti on tutkittu ja todettu turvalliseksi.

Yhdysvaltojen edustajainhuoneen jäsenten postia käsittelevästä laitoksesta löytynyt epäilyttävä paketti oli taas osoitettu edustajainhuoneen jäsen Maxine Watersille, kertoo CNN. Paikalle on lähetetty pommiryhmä. CNN:n tietojen mukaan kirje näyttää sisältävän räjähteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.