CNN: New Yorkin kopteriturman saattoi aiheuttaa matkustajan laukku

Yhdysvalloissa New Yorkissa sunnuntaina sattuneen helikopteriturman saattoi aiheuttaa matkustajan laukku, uutisoi CNN lähdetietonsa pohjalta. Uutiskanavan mukaan turmasta selvinnyt kopterin lentäjä on kertonut viranomaisille, että matkustajan laukku saattoi vahingossa painaa hätänappulaa, joka katkaisee polttoaineen syötön.

Asiasta CNN:lle kertoi viranomaislähde.

Viisi ihmistä sai surmansa, kun helikopteri syöksyi East River -vesiväylään Manhattanilla New Yorkissa sunnuntai-iltana. Ainostaan lentäjä selvisi turmasta. Kolme ihmistä vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan, mutta he menehtyivät vammoihinsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ainakin kaksi kuoli helikopteriturmassa Manhattanilla

Uusimmat

Ulkomaat

Beirutin räjähdyksen jäljiltä on edelleen kateissa kymmeniä ihmisiä – vainajien tunnistamisessakin vaikeuksia

Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen

Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Yön uutiskooste: Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, sanoo tiedusteluviranomainen

"Se olisi aivan kuin ydinpommi" – Hizbollahin johtaja haaveillut jo vuosien ajan ohjusiskusta Haifan sataman ammoniakkivarastoon

Kiinassa pohditaan, miten Hongkongiin syntyvä valtatyhjiö täytetään – vaalien siirtoa vuodella on perusteltu koronaviruspandemialla, mutta se ei välttämättä ole oikea tai ainakaan ainoa syy

CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin – kymmeniä ihmisiä on yhä kateissa räjähdyksen jäljiltä

Mauritius julisti hätätilan mahdollisen ympäristökatastrofin vuoksi – karille ajaneesta laivasta vuotaa tonneittain öljyä mereen

Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, arvioi Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen – Venäjä taas on ottanut tähtäimeensä demokraattien Bidenin

Matkustajakone suistui kiitotieltä ja katkesi kahtia Intiassa – ainakin 17 kuollut, kymmeniä loukkaantunut

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.