Dotcom kiistää syyllisyytensä piratismiin

Tekijänoikeusrikkomusten vuoksi suljetun Megaupload-sivuston perustaja Kim Dotcom on vakuuttanut syyttömyyttään uusiseelantilaiselle tuomioistuimelle. Häntä syytetään internetpiratismista sekä rahanpesusta.

Dotcom syytti oikeudessa viranomaisia mustamaalauksesta ja vaati päästä takuita vastaan vapaaksi odottamaan oikeudenkäynnin alkua.

Syyttäjä on vastustanut Dotcomin vapauttamista. Syyttäjän mukaan hän saattaisi paeta maasta varojensa sekä useiden valehenkilöllisyyksiensä turvin.

Yhdysvaltain viranomaiset epäilevät Dotcomin tienanneen miljoonaomaisuuden sivustolla, joka kopioi ja levitti tekijänsuojalaeista välittämättä muun muassa musiikkia ja elokuvia. Megaupload-sivuston lakimiehen mukaan sivusto tarjosi ainoastaan tallennustilaa internetin käyttäjille.

Dotcom ja viisi muuta epäiltyä on pidätetty. Kaksi viimeisintä pidätystä tehtiin tänään. Epäiltyjä uhkaavat jopa kymmenien vuosien vankeusrangaistukset. Yksi epäilty on yhä vapaalla jalalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.