EU-maat sulkivat ovensa – Turkin Erdogan piti vaalitilaisuuden Bosnian Sarajevossa

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan keräsi sunnuntaina tuhansien ihmisten yleisön Bosnian Sarajevossa järjestettyyn vaalitilaisuuteen. Paikalle oli saapunut presidentin turkkilaisia kannattajia useista Euroopan maista. Erdogan kehotti puheessaan ulkoturkkilaisia aktivoitumaan asuinmaidensa politiikassa ja hankkimaan kansalaisuuden.

Tilaisuus on Erdoganin ainoa Turkin ulkopuolella, koska EU-maista muun muassa Saksa, Itävalta ja Hollanti ovat kieltäneet turkkilaisia politiikkoja kampanjoimasta ennen kesäkuun ennenaikaisia vaaleja. EU-maat suhtautuvat vaaleihin erittäin kriittisesti, koska näkevät niissä pyrkimyksen keskittää lisää valtaa Erdoganille.

Noin kolmella miljoonalla Turkin ulkopuolella asuvalla turkkilaisilla on äänioikeus vaaleissa. Heistä lähes puolet asuu Saksassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.