EU-maihin on syntynyt hämäriä tukikohtia – maahanmuuttokriittisten, puolisotilaallisten joukkojen synnystä puhutaan jo useissa maissa

Maahanmuuttokriittisten voimien järjestäytyminen on johtanut ”puolisotilaallisten” joukkojen syntyyn jo useissa itäisen Keski-Euroopan maissa.

BBC:n mukaan esimerkiksi slovakialaisessa Dolna Krupan kylässä, noin 70 kilometriä Bratislavasta pohjoiseen, on isohko tukikohta, jossa majailevilla aktivisteilla on käytössään muun muassa tankkeja ja panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja sekä iso ampumarata.

Entiselle sikatilalle perustetussa tukikohdassa vaikuttaa kaksi äärikansallismielistä slovakkijärjestöä sekä venäläistaustainen Yön Sudet -moottoripyöräjengi, jonka johtaja Aleksandr Zaldostanov eli ”Kirurgi” tunnetaan presidentti Vladimir Putinin ystävänä.

Venäjällä paikkaa on kutsuttu Yön Susien ”Euroopan päämajaksi”. Järjestön itsensä mukaan kyse on kuitenkin vain museoprojektista. Tulevassa museossa aiotaan esitellä Neuvostoliiton toisen maailmansodan aikaisten moottoripyöräjoukkojen toimintaa.

Tukikohtaan tuodut tankit ja miehistökuljetusvaunut tiettävästi ovatkin museotavaraa.

Se ei ole kuitenkaan poistanut paikkaan liittyviä huolia. Slovakian presidentti Andrej Kiska muistutti tiistaina, että Yön sudet on Venäjän hallinnon työkalu, joka on osallistunut aiemmin ”naapurimaamme miehitykseen”. Kiska viittasi tällä väitteisiin, joiden mukaan moottoripyöräjengi olisi tukenut sotilaallisesti sekä Itä-Ukrainan että Krimin venäläiskapinallisia. Juuri tästä syystä järjestö on muun muassa Yhdysvaltojen pakotelistalla.

 

Dolna Krupan tukikohdan maat omistaa slovakialainen äärioikeistojohtaja Jozek Hambalek, jonka NV Europa -järjestö jakaa tukikohdan venäläismotoristien ja toisen slovakkijärjestön kanssa. Hambalekille langetettiin vastikään 33 000 euron sakot käytöstä poistetun sotilasmateriaalin hallussapidosta.

Slovakian ulkoministeriön mukaan tukikohdan tyhjentäminen ei ole tämänhetkisillä tiedoilla mahdollista, koska kysymys on virallisesti vain kerhosta eikä minkään hallituksen ohjaamasta toiminnasta.

– Se on kuitenkin vakavan huolen paikka, että ihmiset, jotka esittävät täysin oman ulkopolitiikkamme vastaisia kantoja, yrittävät organisoitua Slovakian maaperällä, ulkoministeriön tiedottaja Peter Susko totesi.

 

Naapurimaassa Tshekissä saatetaan painia vielä isomman ongelman kanssa. Verkkolehti EU Observer uutisoi viime viikolla – Tshekin valtalehteä Mlada Fronta Dnesiä siteeraten – että maata katupartioinnillaan järkyttäneillä ”kansallisilla kodinturvajoukoilla” olisi jo noin 2500 jäsentä ja noin 90 paikallisosastoa. Erityisesti pikkukaupungeissa aktiivinen järjestö sanoo partioinnin syyksi laittomien maahantulijoiden etsimisen, vaikka Tshekissä ei juuri ole laittomia sen enempää kuin laillisiakaan turvapaikanhakijoita.

– Osa tästä järjestöstä on omaksunut aseellisten järjestöjen toimintatavat. Ottaen huomion sen, että eräät järjestön jäsenet ovat vahvasti muukalaisvihamielisiä ja rasistisia – hyläten täysin Tshekin omaksumat ulko- ja sisäpoliittiset linjoitukset – tästä voi olla tulossa merkittävä turvallisuusuhka, totesi Tshekin turvallisuuspoliisi Bis lehdistölle vuodetussa raportissa.

Virallisen ulkopolitiikan hylkääminen on tarkoittanut käytännössä muun muassa lentolehtisiä, joissa järjestö on väittänyt, että Nato suunnittelisi Tshekin ”valtaamista” ja pakottamista ottamaan turvapaikanhakijoita.

Lehtisten takana oli järjestön taustahahmo, akateemikko David Buchtel, joka on myös äärioikeistolaisen kansallispuolueen jäsen.

Tshekin ulkoministeriö varoittaa, että seuraava vaihe voivat olla väkivaltaiset mellakat, joita on jo nähty raja takana Saksan Chemnitzissä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .