EU-tuomioistuimen julkisasiamies: Britannia voi lopettaa brexitin omalla päätöksellään

Britannia voi vetää EU-eroilmoituksensa pois yksipuolisella päätöksellään, katsoo EU-tuomioistuimen julkisasiamies.

Julkisasiamies Manuel Campos Sanchez-Bordona on antanut asiassa lausunnon EU-tuomioistuimelle, joka pui vaatimusta Britannian EU-eron mahdollisesta perumisesta. Julkisasiamiehen kanta ei sido tuomioistuinta, mutta tuomioistuin noudattaa sitä usein.

Nimettömän tuomioistuinlähteen mukaan tuomioistuin saattaa päättää asiasta vielä ennen vuodenvaihdetta. Ensin sen on kuitenkin päätettävä, katsooko se itsellään olevan asiassa toimivalta.

Skotlantilaisten poliitikkojen alulle panemassa jutussa on kyse siitä, voisiko Britannia perua brexitin kysymättä muiden jäsenmaiden lupaa. Britannian hallitus on vastustanut oikeuskäsittelyä ja pitänyt sitä pyrkimyksenä vesittää EU-eroa.

Euroopan komission ja jäsenmaita edustavan EU:n neuvoston mukaan brexit voitaisiin kumota, mutta se edellyttäisi 27 jäljelle jäävän jäsenmaan yksimielistä hyväksyntää. Brysselissä pelkona on, että muutoin EU-eroprosessi voitaisiin käynnistää muissakin jäsenmaissa liian heppoisin perustein.

EU:n perussopimuksessa ei ole mainintaa eroprosessin perumisesta, joten asia on tulkinnanvarainen.

Hallituksen mielestä sisäpolitiikkaan puuttumista

Oikeusjutun nostanutta skottiryhmää edustava Aidan O'Neill sanoi viime viikolla oikeuden kuulemisessa, että EU:n perussopimusten pitää mahdollistaa se, että jäsenmaa voi perua eroprosessin halutessaan omalla päätöksellään.

–  Koko EU:n etu ei voi olla se, että jäsenmaa pakotetaan jättämään unioni vastoin kansan toiveita, O'Neill sanoi Guardianin mukaan.

Skottipoliitikot toivovat, että heidän näkemystään puoltava ratkaisu avaisi tietä mahdolliselle toiselle kansanäänestykselle, joka voisi johtaa brexitin perumiseen. Pääministeri Theresa May on kuitenkin sulkenut pois toisen kansanäänestyksen mahdollisuuden.

Britannian hallituksen mukaan oikeusjutussa on kyse hypoteettisesta tilanteesta eikä EU-tuomioistuimen pitäisi puuttua maan sisäpolitiikkaan käsittelemällä asiaa.

Britannian parlamentti aloittaa tänään pääministeri Mayn neuvotteleman EU-erosopimuksen käsittelyn. Aikaa käsittelyyn on varattu viisi päivää. Parlamentin on määrä äänestää sopimuksesta 11. joulukuuta.

Sopimuksen läpimeno ei ole varmaa, sillä monet Mayn konservatiivipuolueen jäsenet sekä opposition edustajat ovat ilmoittaneet äänestävänsä sopimusta vastaan.

EU-maat ovat omasta puolestaan näyttäneet erosopimukselle vihreää valoa.