EU-tuomioistuin tyrmäsi Puolan tuomareiden eläkeiän alentamisen

Euroopan unionin tuomioistuin katsoo, että Puolan lain säännökset tuomareiden eläkeiän alentamisesta ovat ristiriidassa unionin oikeuden kanssa. EU-tuomioistuin antoi maanantaina tuomion asiassa, jossa Euroopan komissio oli haastanut Puolan oikeuteen.

Komission kanne koski unionin jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä.

EU-tuomioistuin totesi päätöksessään, että Puola loukkaa riidanalaisilla toimenpiteillä tuomareiden erottamattomuuden ja tuomioistuimen riippumattomuuden periaatteita. Luxemburgissa kokoontuva EU-tuomioistuin lisäsi, että on ensisijaisen tärkeää suojata ylimmän tuomioistuimen riippumattomuus.

Puolassa tuli huhtikuussa 2018 voimaan laki, joka alensi ylimmän tuomioistuimen tuomareiden eläkeikää 65 vuoteen. Ikärajan täyttäneet voivat saada jatkaa tehtävässään Puolan presidentin poikkeusluvalla. Presidentin päätökseen ei voi hakea muutosta tuomioistuimessa.

Jos unionin jäsenvaltio ei toteuta EU-tuomioistuimen tuomion edellyttämiä toimenpiteitä, EU-komissio voi vaatia kyseiselle maalle rahamääräisiä seuraamuksia. Unionin tuomioistuin voi määrätä Puolalle asiassa sakkoja.

Lainmuutos ollut jäissä

Vaikka kiistelty laki tuomareiden eläkeiästä tuli voimaan Puolassa yli vuosi sitten, maa ei ole voinut noudattaa sitä käytännössä. EU-tuomioistuin määräsi lokakuussa 2018 Puolan keskeyttämään heti uudistuksensa, joka olisi pakottanut osan tuomareista eläkkeelle.

Viime vuonna Puolan korkeimman oikeuden puheenjohtaja Malgorzata Gersdorf luonnehti lainmuutosta puhdistukseksi ja kieltäytyi eläköitymästä perustuslakiin vedoten.

Komission mukaan Puolan hallitseva Laki ja oikeus -puolue on pyrkinyt uudistuksella siivoamaan korkeimmasta oikeudesta edellisten hallitusten nimittämiä tuomareita ja asettamaan omia suosikkejaan heidän tilalleen.

Puolan hallitus oli perustellut uudistusta korruption vastustamisella ja tarpeella karistaa oikeuslaitoksesta kommunistiajan jäänteet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Terrori-iskuista toipuva Sri Lanka äänestää presidentistä – vastakkain kuolemanpartioista syytetty "Terminaattori" ja ilmaisia kuukautissuojia lupaava murhatun presidentin poika

Entinen Ukrainan-lähettiläs tunsi Trumpin uhkailleen häntä puhelussa Zelenskyin kanssa

Suurlähettiläs uhkaa estää ruotsalaisministerien pääsyn Kiinaan, jos nämä osallistuvat sananvapauspalkintoseremoniaan

Hongkongin väkivaltaisuudet keskittyvät yliopistokampuksille, Hollanti kutsuu opiskelijansa kotiin

Norjalainen rajavartija pääsi vapaaksi vakoilijavaihdossa Venäjän kanssa – ehti olla vangittuna miltei kaksi vuotta

Usean päivän tulvat helpottanevat Venetsiassa, jäljelle jäävät valtavat vahingot

Pohjois-Korea hyökkäsi kovasanaisesti Trumpin poliittista vastustajaa kohtaan

Bolivian väliaikainen presidentti ei salli Moralesin asettua ehdolle uusissa vaaleissa – uhkaa oikeudella jos entinen presidentti palaa maahan

Tshekin pääministeri kahden tulen välissä – maan suurinta puoluetta johtavan miljardöörin yhteydet liike-elämään epäilyttävät EU:ssa ja kotimaassa

Trump jatkaa taistelua salatakseen verotietonsa – kääntyi nyt korkeimman oikeuden puoleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.