EU:n von der Leyen myöntää: Koronaviruksen uhkaa aliarvioitiin aluksi

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen myöntää poliitikkojen aluksi aliarvoineen koronaviruksen muodostaman vaaran.

Saksalaisen Bild-lehden haastattelussa hän arvioi, että nyt kaikki jo ymmärtävät vielä pari viikkoa sitten aivan äärimmäisiltä tuntuneiden toimien tarpeellisuuden.

Monet EU-maat ovat määränneet jopa osittaisia ulkonaliikkumiskieltoja viruksen leviämisen estämiseksi. Von der Leyenin mukaan tällaiset toimet ovat jäsenmaiden omassa päätösvallassa ja niitä tulee kunnioittaa.

Von der Leyen ennustaa koronaviruksen pitävän päättäjät kiireisinä vielä hyvin pitkän ajan.

Saksan talousministeri Peter Altmeier arvioi Funke-mediaryhmän haastattelussa Yhdysvaltain ja presidentti Donald Trumpin aliarvioineen koronapandemian vielä monia Euroopan maitakin pahemmin.

– Siksi toivomme kovasti myös oman etumme nimissä, että Yhdysvallat saa tilanteen hallintaan. Kukaan ei toivo Yhdysvaltain talouden ajautuvan hallitsemattomaan taantumaan, Altmeier sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.