Espanjassa maskipakko kaikille kuusi vuotta täyttäneille – maskia käytettävä, kun turvaväliä ei voi pitää

Espanjassa kaikkien vähintään kuusivuotiaiden tulee jatkossa käyttää kasvomaskia julkisilla paikoilla, joissa etäisyyden pitäminen muihin ei ole mahdollista. Viranomaiset kertoivat uudesta määräyksestä tänään.

Tuoreessa määräyksessä kerrotaan uuden käytännön tulevan voimaan torstaina, mutta ei tarkennettu, mitä seurauksia sen noudattamatta jättämisestä voisi koitua.

–  Maskien käyttäminen on pakollista kadulla, avoimissa tiloissa ja kaikissa suljetuissa julkisen käytön tiloissa... kun ei ole mahdollista ylläpitää ainakin kahden metrin turvaväliä, määräyksessä kerrotaan.

Tähän mennessä espanjalaisia on velvoitettu käyttämään kasvomaskia julkisella liikenteellä kulkiessaan.

Espanjan tartuntatahti hidastunut

Espanja on yksi koronan pahiten runtelemista maista. Maailman koronatartuntoja seuraavan Worldometer-tarkkailusivuston mukaan Espanjassa on kirjattu tähän mennessä lähes 279  000 varmistettua koronavirustartuntaa ja lähes 28  000 koronaan liittyvää kuolemaa.

Miljoonaa asukasta kohden Espanjassa on tartuntoja 5  963 ja koronakuolemia 594. Suomessa vastaavat suhdeluvut olivat keskiviikkona puolen päivän aikaan 1  155 ja 54.

Päivätasolla uusien koronakuolemien ja tartuntojen määrät ovat vähentyneet huomattavasti maaliskuun puolivälin ja huhtikuun alun välisen ajanjakson tilanteesta, selviää Worldometerin seurannasta.

Maaliskuun puolivälissä Espanjan viranomaiset asettivat maahan rajoitustoimia, jotka ovat olleet maailmanlaajuisesti verrattuna tiukimmasta päästä. Espanja on viime aikoina höllentänyt vaiheittain tiukkoja rajoitustoimia, joskin Madridin ja Barcelonan kaltaisissa suurissa asutuskeskuksissa koronatoimia ei ole voitu vielä helpottaa.

Venäjän koronatartuntojen määrä nousi yli 300 000:een

Venäjä ilmoitti tänään tähän mennessä korkeimman päiväkohtaisen koronaan liittyvien kuolemien määrän. Edellisen vuorokauden aikana maassa kirjattiin yhteensä 135 uutta koronakuolemaa.

Itänaapurissa on koronaan liittyviä kuolemia kirjattu tähän mennessä yhteensä 2  972.

Venäjältä ilmoitettiin keskiviikkona myös 8  764 uudesta tartuntapauksesta. Yhteensä koronavirustartuntoja on varmistettu maassa yli 308  000. Moscow Times -lehden mukaan Venäjällä on tällä hetkellä toiseksi eniten tartuntoja koko maailmassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.