Etelä-Korea päätti viime hetkellä jatkaa tiedusteluyhteistyötä Japanin kanssa – Aben mukaan viisas päätös

Etelä-Korea päätti sittenkin jatkaa yhteistyötä sotilastiedustelussa Japanin kanssa. Riitaisten naapurimaiden tiedusteluyhteistyö oli jo katkeamassa perjantaina, mutta Etelä-Korea muutti mieltään vain kuusi tuntia ennen yhteistyösopimuksen päättymistä.

Japanin pääministeri Shinzo Abe sanoi, että Etelä-Korean päätös on strategisesti viisas. Abe painotti Japanin, Etelä-Korean ja Yhdysvaltain tiedustelutiedon vaihdon merkitystä.

Etelä-Korea ilmoitti kesällä aikeestaan irtautua Japanin kanssa tehdystä sopimuksesta. Yhdysvallat on pyrkinyt saamaan Etelä-Korean muuttamaan kantansa varoittamalla, että muutos vaikeuttaisi Pohjois-Korean uhan torjumista.

Etelä-Korea kuitenkin korosti nyt, että vuonna 2016 aloitettu sotilastiedustelun yhteistyö Japanin kanssa saatetaan myöhemmin katkaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.