Eurooppa ei lämpene Trumpin ehdotukselle Isis-taistelijoiden kotiinpaluusta – Ulkoministeri Soini: Ei ole sympatiaa

Eurooppalaiset johtajat eivät ole innostuneet Atlantin takaa kuuluneesta neuvosta ottaa vastaan vangiksi jääneitä Isis-taistelijoita.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti sunnuntaina Twitterissä Euroopan maita ottamaan takaisin yli 800 eurooppalaistaustaista Isis-taistelijaa, jotka ovat jääneet vangeiksi Syyriassa. Britannian, Ranskan, Saksan ja muiden Euroopan maiden olisi Trumpin mukaan laitettava taistelijat oikeuden eteen.

Syyrian kurdeilla on vankeina satoja Isisin riveissä taistelleita ulkomaalaisia, ja he ovat toistuvasti kehottaneet taistelijoiden lähtömaita ottamaan kansalaisensa takaisin. Tiedossa ei ole, onko vankien joukossa suomalaisia.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoi maanantaina pitävänsä äärimmäisen paheksuttavana, että Suomesta on lähdetty mukaan äärijärjestön toimintaan ja jopa taisteluihin.

–  Sitten, kun he ovat saamassa sen lopun, mikä tällaiselle toiminnalle saada pitää, oltaisiin vinkumassa takaisin. Ei ole sympatiaa, Soini sanoi EU-maiden ulkoministerikokouksen yhteydessä Brysselissä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi jo sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, ettei Suomella ole "mitään mielenkiintoa" ottaa takaisin Isis-taistelijoita Syyriasta.

Isisin vuonna 2014 julistama kalifaatti, johon tuolloin kuului laajoja alueita Syyriasta ja Irakista, on kutistunut vuosien taistelujen jälkeen pieneksi, alle puolen neliökilometrin suuruiseksi maa-alueeksi Syyrian ja Irakin rajalla.

Saksan ulkoministeri: Taistelijoiden palauttaminen olisi äärimmäisen vaikeaa

Euroopasta Lähi-itään taistelemaan lähteneiden Isis-taistelijoiden palauttaminen Eurooppaan olisi äärimmäisen vaikeaa, arvioi Saksan ulkoministeri Heiko Maas.

Maasin mukaan Eurooppaan mahdollisesti palautettavat Isis-taistelijat pitäisi saada oikeuden eteen vastaamaan tekemistään rikoksista. Tätä varten Maasin mukaan tarvittaisiin oikeudellisia tietoja, eikä niitä tällä hetkellä ole saatavissa.

Saksa haluaa neuvotella Ranskan ja Britannian kanssa siitä, miten asian suhteen tulisi edetä, Maas sanoi saksalaisen ARD-televisiokanavan haastattelussa.

Ranska on ilmaissut olevansa valmis harkitsemaan kansalaistensa paluuta.

Belgian oikeusministeri Koen Geens sanoi sunnuntaina, että asiassa tarvitaan "eurooppalainen ratkaisu". Hänen mukaansa asiaa täytyy harkita rauhassa ja pohtia, mikä olisi turvallisuuden kannalta paras ratkaisu.

Britannia torjuu ehdotuksen

Myös Britannia torjuu Yhdysvaltain presidentin Trumpin ehdotuksen. Pääministeri Theresa Mayn tiedottajan mukaan Isis-taistelijat tulisi tuomita siellä, missä he ovat rikoksensa tehneet.

Britannian sanoo aikovansa tehdä läheistä yhteistyötä kumppanimaidensa kanssa Isis-asiassa.

Kysymys kotimaahansa palaavista Isis-taistelijoista on ollut esillä Britanniassa viime päivinä Shamima Begumin tapauksen vuoksi. Vuonna 2015 Isisin riveihin liittynyt lontoolainen koulutyttö ilmaantui viime viikolla syyrialaiselle pakolaisleirille.

Begum on sanonut haluavansa palata Lontooseen kasvattamaan äskettäin syntynyttä lastaan.

Britannian turvallisuusviranomaiset ovat sanoneet, etteivät he voi estää Begumin paluuta Britanniaan, koska häntä ei ole tuomittu mistään rikoksista. Viranomaisten mukaan Begum saattaa kuitenkin joutua syytteeseen Britanniaan palattuaan.