Filippiineillä ristiinnaulittiin jälleen ihmisiä pitkänäperjantaina

Maan pääkaupungin Mailan pohjoispuolella San Pedron kylässä 56-vuotias Ruben Enaje riippui ristillä jo 31. kerran.

Filippiineillä joukko äärikristittyjä antoi perinteen mukaisesti ristiinnaulita itsensä pitkänäperjantaina. Näistä uskonnollisista teoista on tullut myös turistinähtävyyksiä.

Maan pääkaupungin Mailan pohjoispuolella San Pedron kylässä 56-vuotias Ruben Enaje riippui ristillä jo 31. kerran. Ristiinnaulitsemisperinne alkoi hänen kohdallaan, kun hän selvisi hengissä rakennustyömaalla tapahtuneesta onnettomuudesta.

Kymmenet muut uskovaiset ruoskivat selkäänsä kuumassa auringonpaisteessa. Samaan aikaan myyjät kaupittelivat katsojille juomia, välipaloja, hattuja ja päivänvarjoja, joissa oli suuren telealan yrityksen tunnus.

Katolisen kirkon johto ei hyväksy näitä pitkäänperjantaihin liittyviä perinteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Yhdysvalloissa yli 63  000 uutta koronatartuntaa – vuorokaudessa kuoli yli 770 ihmistä

Salaliittoteorioita ja syytöksiä puolueellisuudesta – Puola käy presidentinvaalit niin jakautuneessa tilassa, että ehdokkaat eivät suostuneet edes samaan tv-väittelyyn

Trump lievensi luottomiehensä Roger Stonen tuomiota – "Stone on nyt vapaa mies"

Brasiliassa jo yli 70  000 koronaan liittyvää kuolemaa – tartuntoja yli 1,8 miljoonaa

Erdoganin allekirjoittamalla säädöksellä Hagia Sofia muuttuu museosta moskeijaksi – ensimmäinen muslimien rukoushetki on parin viikon kuluttua

Hollanti vie Venäjän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen matkustajakoneen alas ampumisen takia

Ruotsin entinen suurlähettiläs vapautettiin syytteistä – epäiltiin valtion turvallisuuden vaarantamisesta

Media: Iranissa jälleen mystinen räjähdys sotilaskohteiden lähellä

Egypti ja Etiopia hakevat kiivaasti ratkaisua vuosien kiistaan Niilin vesistä – Egypti pelkää vesiensä loppumista ja sanoo kiistan olevan maalle "elämän ja kuoleman" kysymys

Bolsonaron koronavähättely jatkuu tartunnasta huolimatta – Brasilian presidentti uskoo tehottomaan lääkkeeseen, muttei maskeihin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.