Himalajan jäätiköt sulavat oletettua hitaammin

Himalajan jäätiköt sulavat uuden tutkimuksen mukaan huomattavasti aiempia arvioita hitaammin. Tieto on lohduttava alueen asukkaiden vesihuollon kannalta, mutta maailmanlaajuisesti sillä ei ole juuri merkitystä merenpinnan kohoamisen hidastamisessa.

Tutkijoiden mukaan suuri osa Himalajan jäätiköistä on niin korkealla, ettei ilmaston lämpeneminen niitä vielä sulata. Alempana vuoristossa havaittu vesivarojen vähentyminen onkin aiheutunut sademääriin nähden suuresta vedenkulutuksesta.

Vuosia 2003-10 tarkastellut Nature-lehdessä julkaistu tutkimus havaitsi merenpinnan nousun kiihtyneen 3,5 millimetriin vuodessa. Tästä yli puolet aiheutuu veden laajentumisesta lämpimämmässä ilmassa ja loput jään sulamisesta.

Kaksi kolmasosaa sulamisesta tapahtuu vuoristojen sijaan Etelämantereella ja Grönlannissa. Molempien koko jäämäärä riittäisi nostamaan merenpintaa 60 metriä.

Nykyvauhdilla merenpinnan on ennakoitu nouseva enimmillään kaksi metriä vuoteen 2100 mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.