Homojen oikeudet esillä Yhdysvalloissa ja Britanniassa

Tuhannet homojen oikeuksien puolestapuhujat osoittivat eilen mieltään eri puolilla Yhdysvaltoja. Suurin syy mielenilmauksille oli Kalifornian osavaltion päätös kieltää homoavioliitot.

Kalifornian korkein oikeus päätti aikaisemmin tänä vuonna sallia homoliitot, mutta kansanäänestys kumosi päätöksen. Kansalaiset saivat äänestää asiasta samalla kun he kävivät äänestämässä presidentinvaaleissa marraskuun alussa.

Mielenosoituksia järjestettiin muun muassa Los Angelesissa, New Yorkissa sekä Salt Lake Cityssä.

Mormoneista tunnetussa Salt Lake Cityssä homoliittojen puolesta puhui esimerkiksi Irakin sodan veteraani, joka hyllytettiin armeijan leivistä, kun hän kertoi olevansa homo.

Viime päivinä homojen asema on puhuttanut myös Britanniassa. Maan anglikaaninen kirkkoyhteisö jätti eilen kokoontumisessaan äänestämättä siitä, miten kirkon tulisi suhtautua homoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.