Huawein talousjohtajaa koskevat oikeusistunnot jatkuvat maanantaina

Kanadassa aloitettiin perjantaina kiinalaisen teknologiayhtiön Huawein talousjohtajaa koskevat oikeusistunnot. Yhdysvallat syyttää häntä petoksesta. Maa epäilee Huawein rikkoneen Yhdysvaltojen talouspakotteita Irania vastaan ja on pyytänyt talousjohtaja Meng Wanzhoun luovuttamista Yhdysvaltoihin. Meng pidätettiin 1. joulukuuta, kun hän oli vaihtamassa lentoa Kanadan Vancouverissa.

Pidätys on lisännyt jännitteitä Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä juuri kun maiden johtajat olivat sopineet aselevosta kauppasodassaan.

Perjantain oikeusistunto kesti viisi tuntia. Istunnot jatkuvat maanantaina, jolloin tuomarin odotetaan päättävän, vapautetaanko Meng takuita vastaan. Siihen asti hän pysyy  pidätettynä.

Kanadan hallituksen asianajaja esitti, ettei vapautta takuita vastaan myönnettäisi Mengille, jota syytetään "juonittelusta huijata useita rahalaitoksia", ja joka tullessaan tuomituksi voisi joutua yli 30 vuodeksi vankilaan.

Mengiä syytetään valehtelusta pankille

Häntä syytetään erityisesti valehtelemisesta yhdysvaltalaiselle pankille salaisen tytäryhtiön käytöstä myymiseen Iranille pakotteiden vastaisesti.

Meng on asianajajan mukaan kieltänyt kytkökset Huawein ja tytäryhtiö SkyComin välillä vaikka asianajajan mukaan "SkyCom on Huawei". Tällä tapaa Meng on asettanut pankin vaaraan rikkoa pakotteita vastaan.

SkyComin väitetyt pakotteiden rikkomiset tapahtuivat vuosina 2009–2014, kun taas petolliset vääristelyt, joista Mengiä syytetään, tapahtuivat vuonna 2013.

Mengin asianajaja sanoo Mengin kuuluneen SkyComin johtokuntaan vuosikymmen sitten, mutta yhtiö myytiin myöhemmin.

Yhdysvaltain viranomaiset vakuuttavat kuitenkin Huawein jatkaneen yhtiön hallintaa.

Kanadan hallituksen asianajaja esittää, että Meng on vältellyt Yhdysvaltoja viimeisen vuoden aikana tultuaan tietoiseksi Huaweihin kohdistuvasta tutkinnasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.