IAEA: Hyvä neuvottelukierros Iranissa

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA sanoi keskiviikkona, että juuri päättynyt neuvottelumatka Iraniin oli onnistunut. Paljon työtä on silti vielä jäljelle, jotta ulkomaiden huoli ydinaseen kehittelystä Iranissa saataisiin hälvenemään.

– Me olemme sitoutuneet ratkaisemaan kaikki avoinna olevat kysymykset, ja samaa vakuuttavat myös iranilaiset. Luonnollisesti paljon työtä on vielä tehtävä, sanoi järjestön varapääjohtaja Herman Nackaerts palattuaan kolmipäiväiseltä matkalta Iraniin.

Nackaerts johti kuusijäsenisen valtuuskunnan neuvotteluja Teheranissa.

– Kyllä, meillä oli hyvä matka, hän kuvaili neuvottelua, muttei suostunut kertomaan tarkemmin niiden sisältöä. Hän sanoi tiedottavansa sisältöpuolesta ensin esimiehilleen.

IAEA kertoi myöhemmin, että myös uudesta neuvottelukierroksesta Iranin kanssa on sovittu. IAEA:n edustajat neuvottelevat Teheranissa seuraavaksi helmikuun 21–22. päivinä.