Ilmansaasteet aiheuttavat ennenaikaisia kuolemia Intiassa – syinä yksityisautoilu, nuotiot ja teollisuus

Musta savu tupruaa eri värein maalattujen linja-autojen ja kolmipyöräisten autorikshojen pakoputkista. Myös yskä ja hengitysvaikeudet kielivät ilmansaasteongelmasta, joka monessa Intian suurkaupungissa vallitsee.

Viime vuonna eniten ilmansaasteita maailmassa mitattiin Intiassa, Delhin läheisessä Gurugramissa, selviää Greenpeacen raportista. Lisäksi maailman 50 saastuneimman kaupungin listalla on 24 muuta Intian kaupunkia tai paikkaa – Delhi on sijalla 11 ja itärannikon Kolkata sijalla 23.

Kuluneena talvena on nostettu esille Kolkatan osavaltion Länsi-Bengalin ilmansaastekuolemia. Ilmansaasteiden on arvioitu aiheuttavan 13 prosenttia koko maan ennenaikaisista kuolemista.

Elokuvatutkija Spandan Bhattacharya asuu Delhissä, mutta käy usein kotikaupungissaan Kolkatassa. Hänen mukaansa Kolkatan pahin ilmansaastekeskittymä on keskusta-alueella.

–  Saasteen näkee ilmassa, se on kuin raskas ja leijuva, harmaa massa. Toisinaan näkymä on kuin scifi-elokuvasta, kuten Blade Runnerista – vielä kun kuvaan lisätään kaakkoisaasialaiset turistit kasvomaskeissaan.

Intialaiset eivät tavallisesti hengityssuojaimia käytä. Jotkut paikalliset autorikshan matkustajat pitävät kasvojensa peittona huivia.

Bhattacharya arvelee, että etenkin Delhissä yksityisautoilu on merkittävänä syynä jatkuvaan ilmansaasteongelmaan.

.

Noki haisi, horisontti piilossa

.

Delhin Suomen-suurlähetystön apulaispäällikkönä ja ministerineuvoksena vuodet 2014–18 työskennellyt Seija Kinni arvioi, että joukkoliikenteen kehittäminen on Intian ilmalle hyvä asia. Syyt jatkuvaan ilmansaasteongelmaan ovat silti moninaiset.

–  Kaatopaikoilla palaa, ja kaduilla ihmiset polttavat nuotioita lämmikkeeksi. Peltoja kasketaan naapuriosavaltioissa Haryanassa ja Punjabissa. Teollisuus aiheuttaa päästöjä, Kinni luettelee.

Tamperelainen ympäristöpolitiikan tutkijatohtori Jere Nieminen matkusti konferenssimatkalle Delhiin viime vuoden lopussa.

–  Yllättihän se, kun noki haisi, eikä horisonttia nähnyt lainkaan. Itselläni olivat allergialääkkeet käytössä ja välillä meni yskimiseksi, Nieminen kuvailee.

Ilmansaasteista voi aiheutua ongelmia astmaatikoille. Lyhytaikaisen altistuksen ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa pysyviä vaurioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.