Iranin ulkoministeri: Netanjahun puhe oli sirkusta, joka ei ansaitse edes vastausta

Hänen mukaansa väitteet Iranin halusta alueelliseksi suurvallaksi ovat perättömiä.

Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif ei halunnut ryhtyä sanasotaan Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa Münchenissä. Zarifin mukaan Netanjahun esiintyminen iranilaiseksi väitetty lennokin osa mukanaan oli "sirkusta", joka ei ansaitse edes vastausta.

Zarif toisti omassa puheessaan jo viime vuonna esittelemänsä ajatuksen Persianlahden alueen laajasta turvallisuusjärjestelmästä. Hänen mukaansa väitteet Iranin halusta alueelliseksi suurvallaksi ovat perättömiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.