Israelin hallitus hajoaa: Ennenaikaiset vaalit maaliskuussa

Israelissa pidetään ennenaikaiset vaalit 17. maaliskuuta, kertoo parlamentin tiedottaja. Israelin radion mukaan parlamenttiryhmien johtajat olivat sopineet ajankohdasta. Parlamentti äänestää hajottamisestaan vielä myöhemmin tänään.

Pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti eilen hajottavansa parlamentin. Tätä ennen hän oli erottanut hallituksensa valtiovarain- ja oikeusministerit.

Israelin hallitusta ovat repineet kiista juutalaisvaltion asemasta laissa sekä erimielisyydet budjetista.

Edelliset vaalit pidettiin Israelissa vasta toissa vuonna. Mielipidekyselyjen mukaan pääministeri Netanjahun Likud-puole on vahvistanut asemiaan, joten maata johtaa todennäköisesti vaalien jälkeenkin oikeistohallitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.