Kahdeksan ihmistä kuoli kaasuräjähdyksessä puolalaisessa hiihtokeskuksessa, joukossa neljä lasta

Kahdeksan ihmistä kuoli Puolassa kaasuräjähdyksen tuhottua talon maan eteläosassa myöhään keskiviikkona. Räjähdys tapahtui hiihtokeskuksen alueella Szczyrkin kaupungissa.

Kuolonuhrien joukossa oli neljä lasta.

Noin 200 palomiestä oli etsimässä uhreja talon raunioista.

Alueella kaasunjakelusta vastaava yhtiö PSG kertoi paineen pudonneen kaasuputkessa yhtäkkisesti ennen räjähdystä. Yhtiön mukaan tämä viittaisi siihen, että putki olisi rikkoutunut rakennustöiden yhteydessä lähistöllä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.