Kammuri-taifuunin tieltä on jo paennut kymmeniä tuhansia Filippiineillä

Filippiineillä kymmenettuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan lähestyvän Kammuri-taifuunin takia. Filippiinien pääkaupungin Manilan kansainvälinen lentokenttä on suljettu myrskyn vuoksi kokonaan ainakin tiistai-iltaan saakka.

Myrskyn odotetaan iskeytyvän maihin myöhään maanantaina tai varhain tiistaina. Myrskyn kulkee Manilan eteläpuolelta, mikä ennakoi suuria tuhoja, sillä pääkaupungissa ja sen eteläpuolella asuu noin 13 miljoonaa ihmistä.

Yli 70 000 ihmistä on jo paennut kodeistaan Bicolista, minne Kammurin uskotaan iskevän ensiksi. Jotkut päättivät kuitenkin uhmata myrskyn raivoa.

–  Tuuli ulvoo ja repii kattoja, ja yhden katon näin jo lentävän ilmaan. Päätimme jäädä, koska asumme kivitalossa. Toivottavasti se kestää myrskyn raivon, kertoi paikallinen asukas Gladys Castillo.

Viranomaiset varoittivat myös taifuunin mukanaan tuomista maanvyörymistä sekä myrskyvuoksista, jotka voivat rannikkoalueilla nousta jopa kolme metriä korkeiksi. Ennusteiden mukaan hirmumyrskyn tuulet voivat yltyä puuskissa jopa yli 50 metriin sekunnissa.

Kisat vaarassa mennä pilalle

Kammuri on vaikeuttamassa myös Filippiineillä järjestettäviä urheilun Kaakkois-Aasian mestaruuskisoja, jotka alkoivat sunnuntaina. Kisoihin ottaa osaa liki 9  000 urheilijaa. Kisojen purjelautailu on jo peruttu myrskyn vuoksi ja triathlonin lajeja aikaistettiin. Kisojen johtajan Ramon Suzaran mukaan kisat saadaan myrskyn riepottelusta huolimatta vietyä läpi suunnitellusti, eikä niille tarvita jatkoaikaa.

Kisojen aikataulu on ilman myrskyäkin vaikea, sillä Clarkissa, Manilassa ja Subicissa järjestettävien kilpailujen suorituspaikat sijaitsevat usein tuntien ajomatkojen päässä toisistaan.

Filippiinejä riepoo joka vuosi keskimäärin parikymmentä myrskyä. Lähiaikojen tuhoisin myrsky on ollut hirmumyrsky Haiyan, jonka seurauksena kuoli tai katosi yli 7  300 ihmistä vuonna 2013.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.