Katalonian ulkoministeri STT:lle: Vuoropuhelu on ainoa keino Katalonian pattitilanteen ratkaisemiseksi

Katalonian aluehallinnossa toivotaan Espanjan mahdollisen uuden hallituksen suostuvan vihdoin neuvotteluihin alueen tulevaisuudesta. Katalonian ulkoministerin Alfred Boschin mukaan vuoropuhelun aloittaminen on ainoa keino päästä ulos nykyisestä pattitilanteesta.

Bosch toivoo STT:n haastattelussa, että pääministeriksi vahvoilla oleva sosialistijohtaja Pedro Sanchez muuttaa aiemman kielteisen kantansa neuvotteluihin katalonialaisten kanssa.

–  Olemme istuneet pöydässä ja odottaneet, että joku tulisi toiseen päähän. Espanjan hallitus ei ole tehnyt minkäänlaista ehdotusta (tilanteen ratkaisemiseksi), Bosch kuvailee puhelimitse Barcelonasta.

Hänen mukaansa katalonialaisten ehdotus on ihmisten demokraattinen oikeus päättää tulevaisuudestaan eli käytännössä uusi kansanäänestys itsenäistymisestä. Ulkoapäin tarkasteltuna sellaisesta sopiminen ei vaikuta kovin todennäköiseltä, sillä Sanchez on ehdottanut alueellisten itsenäistymisäänestysten kieltämistä.

–  Minä olen hyvin toiveikas, koska tiedän, että se on ainoa tie ulos ja että herra Sanchez tietää sen myös, vakuuttaa puolestaan Bosch.

–  Ehkä meillä menee vähän aikaa Espanjan hallituksen ja valtioelinten vakuuttamiseen siitä, ettei heillä ole vaihtoehtoja.

"Äärioikeisto edustaa Francon perintöä"

Boschin mukaan Sanchez teki pahan virheen järjestämällä viime sunnuntain uudet parlamenttivaalit. Hän pelasi uhkapeliä oman asemansa vahvistamiseksi, mutta hävisi ja vain heikensi asemaansa, Bosch perustelee.

Erityisesti Bosch pitää Sanchezia syypäänä siihen, että tämä on avannut Espanjassa ovia äärioikeistolle. Bosch sanoo vaaleissa hyvin menestyneen Vox-puolueen edustavan suoraan diktaattori Francisco Francon perintöä.

–  Sanchez siirrätti kenraali Francon jäännökset haudasta (Kaatuneiden laakson mausoleumissa), mutta hän näyttää tuoneen francolaisuuden jäännökset Espanjan parlamenttiin, Bosch kuvailee Voxin sunnuntain vaaleissa saamaa 52:ta edustajanpaikkaa.

Hänen mukaansa sosialistit ovat Sanchezin johdolla myötäilleet äärioikeiston kielenkäyttöä ja siten tehneet heidän politiikkaansa hyväksyttävämmäksi.

–  Fasismin kanssa ei tehdä yhteistyötä vaan heitä vastaan taistellaan, Bosch sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.