Keralan tuhoisissa tulvissa kuollut jo 370 – veden saartamissa kylissä vesi- ja elintarvikepula

Keralan osavaltiossa Lounais-Intiassa on tulvissa kuollut jo ainakin 370 ihmistä. Lisäksi yli 700  000 ihmistä ympäri osavaltiota on joutunut jättämään kotinsa.

Pelastushenkilökunta pelkää kuolleiden määrän nousevan edelleen, sillä tulvat ovat jättäneet alleen kokonaisia kyliä, joihin pelastajat eivät ole vielä päässeet etenemään.

Tulvat ja maanvyörymät ovat myös katkaisseet teitä, jonka vuoksi tuhansia ihmisiä on jäänyt saarroksiin veden ympäröimiin kyliin. Heiltä uhkaa loppua ruoka ja juomavesi. Elintarvikkeita ja lääkkeitä on yritetty toimittaa saarretuille alueille helikoptereilla.

Viimeisen vuorokauden aikana pelastajat ovat löytäneet lähes viisikymmentä kuollutta. Pelastajat ovat löytäneet kuolleita tulvien alle jääneiden talojen sisältä Thrissurin piirikunnassa, jossa tulvavedet nousivat pelastajien mukaan nopeasti jopa viisi metriä.

–  Meillä ei ollut sähköä, ei ruokaa eikä vettä, vaikka vesi ympäröi meitä joka puolelta, Thrissurissa evakuointikeskukseen pelastautunut Inderjeet Kumar kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Monsuunisateet koettelevat Keralaa vuosittain, mutta nyt koetut tulvat ovat pahimmat vuosisataan. Esimerkiksi osavaltion itäosassa sijaitsevaan Idukkin piirikuntaan on satanut yli kolme metriä vettä heinäkuusta lähtien. Vertailun vuoksi Suomessa mittaushistorian suurin vuosisademäärä mitattiin vuonna 2015 Puolangalla. Tuolloin vettä satoi vuodessa hieman yli 1,2 metriä.

Sateiden odotetaan jatkuvan Idukkissa ja muutamilla muilla alueilla ainakin pitkälle ensi viikkoon.

Miljardiluokan tuhot

Pelastustöihin ovat ottaneet osaa myös tuhannet merivoimien, jalkaväen ja ilmavoimien sotilaat. 33 miljoonan ihmisen Keralan osavaltiota johtava ministeri Pinarayi Vijayan on vaatinut jatkamaan pelastustöitä, kunnes viimeinenkin loukussa oleva ihminen on saatu pelastettua. Vijayan on pyytänyt hallitukselta lisärahoitusta sekä pelastustöihin tarvittavia helikoptereita ja moottoriveneitä.

Pääministeri Narendra Modi osallistui Keralan yllä tehdylle tarkastuslennolle eilen. Lentonsa jälkeen Modi määräsi välittömästi 65 miljoonan euron hätäavun osavaltion käyttöön.

Tulvien arvioidaan toistaiseksi aiheuttaneen yli 2,5 miljardin euron tuhot. Summan arvellaan kuitenkin vielä kasvavan, kun tuhojen mittaluokasta saadaan tarkempi kokonaiskuva.

Sata pelastui keittiövälineiden avulla

Pelastustöitä tehdään myös vapaaehtoisten voimin. Kalastajat ovat tulvaveden noustua purjehtineet mereltä sisämaahan etsimään loukkuun jääneitä ihmisiä. Useat vapaaehtoiset ovat myös auttaneet pelastustyöntekijöitä järjestämällä ruokahuoltoa eri puolilla osavaltiota.

Malan kylässä Thrissurin piirikunnassa kyläläiset pelastivat naapureitaan tulvaveden alta käyttämällä kattiloita lauttoina.

–  He käyttivät suuria keittokattiloita pelastaakseen noin sata ihmistä, kun nopeasti noussut tulvavesi iski ensimmäistä kertaa, eikä kukaan ollut valmistautunut pelastautumaan, pelastustöihin osallistunut paikallinen kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Useat intialaiset ovat myös keränneet internetissä lahjoituksia, joilla katettaisi tulvan aiheuttamia tuhoja.