Kiinan koronatartuntakeskittymässä Hubeissa rajoituksia poistetaan, mutta maa pelkää ulkomailta saapuvaa toista korona-aaltoa

Kiinan viranomaiset kertoivat tiistaina 78 uudesta koronavirustartunnasta, joista vain neljä oli peräisin Kiinasta.

Kiina aikoo helpottaa kymmenien miljoonien kansalaistensa liikkumista lähes kaksi kuukautta kestäneen eristyksen jälkeen. Kiinan keskiosissa sijaitsevasta Hubein maakunnasta pääsee jälleen keskiviikosta alkaen poistumaan, jos terveysviranomaiset ovat luokitelleet matkaan halajavan terveeksi.

Myös maakunnan lentokentät aloittavat toimintansa keskiviikkona, valtionmedia CCTV kertoi.

Taudin alkukodissa, Hubeissa sijaitsevassa Wuhanin kaupungissa, matkustusrajoituksia on määrä poistaa huhtikuun 8. päivästä eteenpäin.

Koronavirustartuntojen määrä on ollut Hubeissa ja koko Kiinassa laskussa. Wuhanin ensimmäinen uusi tartunta lähes viikkoon raportoitiin tiistaina. Kuitenkin esimerkiksi Bloomberg kertoi kiinalaismediaan nojaten, että kaupungissa on diagnosoitu päivittäin vähintään muutamia oireettomia koronavirustartuntoja.

Yhteensä Kiina on raportoinut noin kolmen kuukauden aikana yli 81 000 tartuntaa ja yli 3 000 kuolemaa. Kymmenettuhannet ovat jo parantuneet viruksen aiheuttamasta taudista.

Ulkomailta saapuvien rajoitukset kiristyvät

Viranomaiset kertoivat tiistaina 78 uudesta koronavirustartunnasta. Maan viranomaisten mukaan tartunnoista neljä on saatu Kiinasta, muiden alkuperä on ulkomailla.

74 ulkopuolelta tullutta tartuntaa on suurin määrä, mitä maassa on havaittu sen jälkeen, kun tartuntoja alettiin jakaa ulkomaisiin ja kotimaisiin maaliskuun alussa. Ulkomaisista tartunnoista suurin osa on todettu maahan palanneilla Kiinan kansalaisilla.

Pekingin kaupunginhallinto ilmoittikin aikovansa entisestään kiristää ulkomailta kaupunkiin saapuvien karanteenimääräyksiä. Myös virustestiä vaaditaan.

Esimerkiksi kommunistisen puolueen äänenkannattajamedia Global Times varoitti, että riittämättömät karanteenitoimet johtaisivat väistämättä koronaviruksen toiseen tartunta-aaltoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.