Kolumni: Mistä vaihtoehto itsevaltaisuudelle?

Liberaali, demokraattinen ja sääntöperustainen maailmanjärjestys on meille itsestäänselvyys. Sen lupaukset rauhasta, mahdollisuuksista, ja unelmista ovat valaneet edistysuskoa ja luottamusta meissä globalisaation voittajissa.

Yhdysvaltojen suhteellisesti heikentynyt maailmanpoliittinen valta-asema on kuitenkin osoittanut, ettei tuntemamme järjestys ole muuttumaton. Tässä erityislaatuisessa ajassa jopa ikuisiksi ajatellut totuudet ovat uudelleen neuvoteltavissa.

Historia ei loppunut. Päätepysäkki olikin vain janoisen hallusinaatio keitaasta.

Toisen maailmansodan jälkeen luotu poliittinen järjestelmä ei ole pystynyt vastaamaan antamiinsa lupauksiin rauhasta ja edistyksestä, ja taloudellinen epätasa-arvo on sekä nykyisellään irstasta että kaiken lisäksi kiihtyvässä kasvussa. Konflikteja on maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, eikä kasvavan nationalismin ja kiihtyvän ilmastokatastrofin ikeessä tulevaisuus näytä sen lohdullisemmalta.

Murroksen seurauksena myös sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen dynamona toiminut Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen suhde sakkaa. Erimielisyydet NATO:sta, Iran-sopimuksesta ja vapaasta kaupasta odottavat ratkaisuja. Samaan aikaan Yhdysvallat vankistaa suhteitaan autoritäärisiin johtajiin ja kirittää asevarustelua.

On päädytty tilanteeseen, jossa Yhdysvallat ei ihmisoi­keuskysymyksissä kykene valitsemaan puolta sen toiseksi suurimman kauppakumppanin, rajanaapurin ja demokratian Kanadan, ja lukuisista ihmisoikeusrikkomuksistaan sekä itsevaltaisesta hallinnostaan tunnetun Saudi-Arabian välillä.

Nämä turvattomuuden ja hallitsemattomuuden tunteet ovat puhaltaneet poissulkevan nationalismin uuteen liekkiin. Lokakuussa John Hopkins -yliopistolla puhunut Vermontin sitoutumaton senaattori Bernie Sanders oli ehdoton näkemyksessään jäljelle jääneistä vaihtoehdoista: voimme joko vahvistaa demokratiaa tai hyväksyä autoritäärisyyden uutena normaalina.

On hyvä muistaa, ettei Trumpin Yhdysvallat ole anomalia, vaan Trumpin, Putinin, Orbánin, Erdoganin, Duterten, Kim Jong Unin, Bolsonaron ja muiden nousevien valtionpäämiesten muodostama autoritääriyden akseli on hyvin verkottunut globaali ilmiö.

Uusien johtajien aaltoa yhdistävät piittaamattomuus ihmisoikeuksista, demokratiavihamielisyys, median mustamaalaaminen, ulkopoliittinen vainoharhaisuus sekä itsekkäät taloudelliset vaikuttimet.

Kun vanha järjestelmä on pettänyt luottamuksemme, täytyy tälle autoritäärisyydelle kuvitella uudenlainen, kilpailukykyinen ja progressiivinen vaihtoehto. Vanhassa vara ei tässä tapauksessa ole parempi, vaikka vaihtoehtoinen visio tulevaisuudesta onkin vielä epäselvä.

Senaattori Sanders painotti kansainvälisen, eteenpäin katsovan liikkeen vastuuta tämän vision kirkastamiseksi ja itsevaltaisuuden haastamiseksi: mihin suuntaan otamme ensimmäiset askeleet, jos emme tiedä, minne haluamme mennä?

Kehittämällä ja vahvistamalla demokratiaa onkin mahdollista kuvitella toisenlainen tulevaisuuden maailma. Maailma, jossa jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Maailma, jossa talouskasvun lisäämä hyvinvointi jakautuu tasaisemmin. Maailma, jossa itsevaltiaiden valta vapisee ja identiteettipoliittiset yritykset jakaa kansaa ja kansoja epäonnistuvat.

Jos vaihtoehto on kuviteltavissa, se on myös saavutettavissa. Mikäli kadotamme tämän kiintopisteen, voidaan harvalukuinen voittajien joukko seppelöidä jo tänään.

Kirjoittaja on syksyn Washingtonissa työskentelevä maailmanpolitiikan opiskelija Helsingin yliopistosta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .