Koronan takia kuolleita kohta 100  000 – ranskalaisella lentotukialuksella todettu 50 koronatartuntaa

Koronakuolemien määrä lähentelee maailmanlaajuisesti jo 100  000:ta. Koronavirustilannetta seuraavan amerikkalaisen Johns Hopkinsin yliopiston mukaan koronavirus on aiheuttanut maailmassa jo lähes 97  000 kuolemaa.

Eniten kuolonuhreja on Italiassa, yli 18  000, ja Yhdysvalloissa, lähes 17  000.

Todettuja koronatartuntoja maailmassa on jo yli 1,6 miljoonaa, joista suurin osa – lähes puoli miljoonaa – Yhdysvalloissa.

Osa ranskalaisen lentotukialuksen miehistöstä evakuoitu sairaalaan

Ranskalaisen lentotukialuksen miehistössä on todettu kymmeniä koronavirustartuntoja, Ranskan puolustusministeriö kertoo.

Ministeriön mukaan Charles de Gaulle -lentotukialuksella on vahvistunut 50 koronatartuntaa. Kolme miehistön jäsentä on evakuoitu sairaalaan Ranskaan. Muut eivät ole saaneet vakavia oireita, ministeriö kertoo.

Ranska ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että lentotukialus palaa suunniteltua aiemmin Atlantilta Välimerelle, koska osalla sen miehistöstä oli ollut koronan oireita.

Pohjois-Irlannin poliisi kehottaa yleisöä ilmoittamaan koronarajoitusten rikkomisesta

Pohjois-Irlannissa poliisi kehottaa yleisöä kertomaan tapauksista, joissa ihmiset rikkovat koronapandemian takia asetettuja rajoituksia. Tällaisia ovat esimerkiksi ei-välttämättömät matkat, useiden ruokakuntien julkiset tai yksityiset kokoontumiset ja edelleen auki olevat anniskelupaikat.

–  Kertokaa meille mahdollisista koronavirustoimien rikkeistä, sanotaan Pohjois-Irlannin poliisin nettisivulla.

Sivuilta löytyvässä lomakkeessa kysytään osoitetta, jossa rikkeen väitetään tapahtuneen sekä asiasta ilmoittaneen omat tiedot.

–  Haluamme selvittää, missä rajoituksia on rikottu, mutta emme aio niistä sakottaa, sanoo Pohjois-Irlannin edustaja Alan Todd lausunnossa.

Hän kehotti yleisöä "harkitsemaan tarkkaan olosuhteita ennen niistä ilmoittamista", mutta että poliisit "ottavat huomioon kaikki ilmoitukset".

Pohjois-Irlannissa 28. maaliskuuta hyväksyttyjen hätätilavaltuuksien nojalla määrättiin suljettavaksi liiketoiminta sekä peruttiin ihmisten kokoontumiset ja rajoitettiin ei-välttämätöntä matkustusta.

Poliiseilla on oikeus antaa 60 punnan eli 69 euron sakot määräyksiä rikkoville. Sakko nousee sitä mukaan, jos sama henkilö uusii rikkomuksen. Enimmillään usein määräyksiä rikkovalle voidaan lätkäistä 960 punnan eli yli tuhannen euron sakko.

Vajaan kahden miljoonan asukkaan Pohjois-Irlannissa on todettu varmistettuja koronavirustartuntoja tähän mennessä vajaat 1  500. Viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 82 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.