Kuvernööri erosi Venäjällä 64 henkeä vaatineen ostoskeskuspalon vuoksi

Venäjällä Kemerovon alueen kuvernööri Aman Tulejev on eronnut tuhoisan kauppakeskuspalon vuoksi. Siperiassa sijaitsevan alueen keskuskaupungissa Kemerovossa tapahtunut ostoskeskuspalo vaati viime sunnuntaina 64 ihmisen hengen. Uhreista 41 oli lapsia.

Videoidussa kommentissaan Tulejev sanoi, ettei hän voinut enää jäädä tehtäväänsä "näin raskaan taakan kanssa" ja että eroaminen oli ainoa oikea ratkaisu.

Tulejev lähetti erokirjeen presidentti Vladimir Putinille, ilmoittivat kuvernöörin edustajat. Kreml puolestaan ilmoitti sunnuntaina, että Putin on hyväksynyt kuvernöörin eroamisen.

Aluksi turman jälkeen Putin kieltäytyi erottamasta Tulejevia, vaikka sitä vaadittiin mielenosoituksissa Kemerovossa.

73-vuotias Tulejev oli johtanut Venäjän tärkeimpiin hiilentuotannon alueisiin kuuluvaa Kemerovoa pitkään, vuodesta 1997.

Ostoskeskuspalossa kuolleiden lähiomaisista osa on tehnyt valituksen syyttäjälle.

Alustavien tutkimusten mukaan palossa jäi runsaasti ihmisiä loukkuun elokuvateatteriin, jonka ovet oli lukittu. Ostoskeskuksen turvamiehen epäillään puolestaan kytkeneen palohälytyksen pois päältä lähes heti sen soitua.

Presidentti Putinin mukaan Kemerovon tragedian syynä oli rikollinen piittaamattomuus.