Lääkkeille vastustuskykyinen "supermalaria" leviää Aasiassa

Tutkijat pitävät taudin leviämisvauhtia erittäin huolestuttavana.

Yleisimmille malarialääkkeille vastustuskykyinen "supermalaria" leviää Aasiassa huolestuttavaa vauhtia, tutkijat varoittavat. Pelkona on, että se leviää edelleen Intiaan ja Afrikkaan.

Malariamuoto havaittiin ensi kertaa Kambodzhassa vuonna 2007. Sen jälkeen se levisi osiin Thaimaata, Laosia ja Myanmaria. Nyt sitä on ensi kertaa todettu Vietnamissa.

Lancet Infectious Diseases -tiedejulkaisussa tutkijat pitävät taudin leviämisvauhtia erittäin huolestuttavana.

– Pidämme uhkaa vakavana. On hälyttävää, että tämä muoto leviää näin nopeasti Aasiassa, ja pelkäämme, että se voi levitä edelleen Afrikkaan asti, sanoi Bangkokissa sijaitsevan Mahidolin yliopiston professori Arjen Dondorp BBC:lle.

Noin 212 miljoonaa ihmistä saa vuosittain malariatartunnan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Kiina aloitti uiguurien seuraamisen jo vuonna 2013 älypuhelimiin ujutetuilla vakoiluohjelmilla

Kiina toteuttaa uiguurien hidasta kansanmurhaa pakkosterilisaatioilla ja -aborteilla

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia – tartuntojen määrä maailmanlaajuisesti ylitti uuden rajapyykin

Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"

Japanissa vanhainkoti jäi tulvan alle – 14 ihmisen uskotaan kuolleen

Pubit ja ravintolat ovat saaneet avata ovensa Englannissa yli sadan päivän jälkeen

Kataloniassa eristettiin 200  000 ihmistä koronaviruksen takia

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa puhunut Trump tuomitsi jälleen mielenosoitukset: "Vihaiset väkijoukot yrittävät repiä alas perustajiemme patsaat, töhriä pyhimmät muistomerkkimme ja vapauttaa väkivallan aallon kaupungeissamme"

Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila – siirtolaiset ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti

Bolsonaro haluaa vesittää Brasilian tuoreen kasvomaskilain veto-oikeuksin – maassa on toiseksi eniten koronatartuntoja maailmassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.