Latinalaisen Amerikan päättäjät etsivät ratkaisuja Venezuelan siirtolaiskriisiin

Usean Latinalaisen Amerikan maan ministerit pohtivat keinoja Venezuelan siirtolaiskriisin ratkaisemiseksi. Kaksipäiväisessä tapaamisessa on tarkoitus keskustella julkisten palveluiden lisärahoituksesta sekä toimista, joilla siirtolaisten lähtöä voitaisiin hillitä.

Erityisesti Kolumbia, Ecuador ja Peru ovat pyytäneet taloudellista apua siirtolaistilanteeseen. Euroopan unioni on luvannut 35 miljoonan euron tukipaketin, jolla on tarkoitus tukea venezuelalaisia kotimaassa ja vastaanottajamaissa.

Vuonna 2015 pahentuneen Venezuelan talouskriisin jälkeen maasta on muuttanut yli puolitoista miljoonaa ihmistä. Heistä suurin osa on muuttanut muihin Latinalaisen Amerikan maihin.