Lehti: Googlella todisteita venäläisrahoitteisista mainoksista USA:n presidentinvaalien ympärillä

Mainoksilla pyrittiin levittämään harhaanjohtavaa tietoa Googlen tuotteiden kautta.

Hakukoneyhtiö Google on löytänyt todisteita siitä, että venäläiset toimijat ovat käyttäneet kymmeniä tuhansia dollareita mainoksiin tarkoituksenaan puuttua Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, kertovat asiaa lähellä olevat lähteet Washington Postille. Lehden mukaan mainoksilla pyrittiin levittämään harhaanjohtavaa tietoa Googlen tuotteiden kautta.

Googlen tuotteita ovat muun muassa Youtube, Gmail ja nettimainoksia välittävä DoubleClick.

Google on aiemmin sanonut, ettei sen alustoja ole käytetty Venäjän yrityksissä puuttua Yhdysvaltain vaaleihin.

Aiemmin sosiaalisen median jätit Facebook ja Twitter ovat kertoneet, että ne ovat löytäneet tuotteistaan venäläisrahoitteista sisältöä, jolla on mitä ilmeisimmin pyritty vaikuttamaan Yhdysvaltain vaaleihin. Esimerkiksi Facebook on aiemmin kertonut, että siltä ostettiin viime vuonna arviolta 3 000 mainospaikkaa, joissa julkaistuilla mainoksilla ilmeisesti pyrittiin vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen. Mainoksen ostajilla oli yhtiön mukaan ilmeisesti kytköksiä Venäjään. Twitter on puolestaan löytänyt samasta syystä epäilyttäviä tilejä.

Sekä Googlen, Facebookin että Twitterin edustajien odotetaan marraskuussa antavan todistuksen Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitean kuulemisessa, joka liittyy tutkintaan Venäjän puuttumisesta Yhdysvaltain vaaleihin. Kuuleminen on julkinen.

Yhdysvaltain presidentinvaalit käytiin viime vuonna. Venäjä on kieltänyt syytökset siitä, että se olisi puuttunut vaaleihin.