Lehti: Hillary Clintonista USA:n ulkoministeri

Senaattori Hillary Clinton on lehtitietojen mukaan suostunut ulkoministeriksi tulevan presidentin Barack Obaman hallitukseen. Asiasta kertoo sanomalehti New York Times verkkosivuillaan.

Lehden haastattelemien Clintonin avustajien mukaan Clinton on valmis astumaan virkaan. Clintonin tiedetään viime päivinä käyneen neuvotteluja tulevasta asemastaan Obaman kanssa.

Yhdysvaltalaisviestimien mukaan virallista ilmoitusta Clintonin nimityksestä voidaan odottaa kuun loppuun mennessä.

Clintonia on pidetty vahvimpana ehdokkaana ulkoministeriksi. Clinton hävisi demokraattien presidenttiehdokkuuden Obamalle.

NBC-uutiskanava kertoi puolestaan, että valtionvarainministeriksi on nousemassa keskuspankki Fedin johtoon kuuluva Timothy Geihner. NBC:n mukaan Obama aikoo paljastaa talousasioista vastaavan tiiminsä maanantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.