Lisää koronavirustartuntoja risteilyaluksella, useat maat suunnittelevat kansalaisten evakuointia laivalta

Japanissa Jokohaman edustalla karanteenissa olevalta risteilylaivalta on löydetty liki 90 uutta koronavirustartunnan saanutta ihmistä. Tähän mennessä Diamond Princess -aluksella on todettu reilut 540 virustartuntaa.

Aluksella havaittu tautirypäs on suurin Kiinan ulkopuolella. Diamond Princess on ollut uudenlaisen koronaviruksen takia karanteenissa Jokohaman edustalla jo kaksi viikkoa.

Aluksella oli alun perin noin 3  700 ihmistä, mutta sairastuneita on siirretty maihin saamaan hoitoa. Lisäksi useat maat, kuten Kanada, Australia ja Etelä-Korea ovat ilmoittaneet evakuoivansa risteilijällä olevia kansalaisiaan. Viimeisimpänä evakuoinneista ilmoitti Britannia, jonka kansalaisia on laivalla 78.

Yhdysvallat on jo evakuoinut satoja kansalaisiaan alukselta. Evakuoidut joutuivat kotimaassaan heti kahden viikon karanteeniin.

Keskiviikkona alukselta pääsee lähtemään noin 500 matkustajaa, jos heillä ei ole testeissä todettu koronavirusta ja jos he eivät ole olleet lähikontaktissa virustartunnan saaneiden kanssa.

Laivalta eivät pääse poistumaan ne matkustajat, jotka odottavat kotimaidensa järjestämää evakuointia.

Virus saattaa heilutella maailmantaloutta

Kiinassa koronavirukseen on kuollut lähes 1  900 ihmistä ja yli 72  000 ihmistä on saanut virustartunnan. Kiinan ulkopuolella virukseen on kuollut Ranskassa, Japanissa, Filippiineillä, Taiwanissa ja Hongkongissa yhteensä viisi ihmistä.

Kiinan viranomaiset ovat julkistaneet tutkimuksen, jonka mukaan useimmilla virustartunnan saaneilla potilailla sairaus on ollut lievä. Maailman terveysjärjestö WHO puolestaan sanoi, että kuolleisuusluku koronaviruksen kohdalla on alhainen.

Koronaviruksen takia useat maat ovat kieltäneet matkustajien saapumisen Kiinasta, ja monet lentoyhtiöt ovat keskeyttäneet lennot Kiinaan. Lisäksi urheilu- ja kulttuuritapahtumia on siirretty Kiinassa ja muissa maissa.

Koronaviruksen puhkeaminen voi uhata myös maailmantaloutta. Suuret yritykset, kuten teknologiayhtiö Apple ja kaivosalan jätti BHP ovat varoittaneet, että virus saattaa vahingoittaa niiden tuloksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kiinassa kuolee yhä ihmisiä koronaan – uusia viruskuolemia vähemmän kuin yhtenäkään päivänä tässä kuussa